Ympäristöministeriö

Suomen rakentamismääräyskokoelma

RT RakMK-20744

KH RakMK-10085

LVI RakMK-00037

Korvaa RT RakMK-20219

Nämä ohjeet kuuluvat Suomen rakentamismääräyskokoelmaan, josta on määrätty

sisäasiainministeriön päätöksellä (867/75). Ohjeet liittyvät rakenteellisesta

paloturvallisuudesta annettuihin määräyksiin (E1). Ohjeilla korvataan 1.1.1988 lähtien

29.12.1976 annetut ohjeet E3 Pienet savuhormit.

Sovellettaessa ohjeita korjaus- tai kunnostustoimenpiteisiin on otettava huomioon, mitä

rakentamismääräyskokoelman yleisissä määräyksissä (A1) on esitetty.

Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 1986

Osastopäällikkö

Ylijohtaja Sirkka Hautojärvi

Yli-insinööri Bengt-Göran Lindqvist

1.1 Soveltamisala

1.2 Määritelmiä

2.1 Suunnittelun lähtökohdat

2.2 Tulisijan liittäminen savuhormiin

2.3 Savupiippu omana rakenteena

2.4 Savupiipun perustus

2.5 Pintalämpötilat ja suojaetäisyydet

2.6 Savuhormin muoto ja mitat

2.7 Savuhormin tarvikkeet

2.8 Savupiipun sijainti, korkeus ja läpiviennit

2.9 Puhdistettavuus

2.10 Sulkupellit, puhaltimet ja imurit

2.11 Savuhormiin tehtävät merkinnät

3.1 Muuratut savuhormit

3.2 Metalliset savuhormit

3.3 Taloustulisijojen savuhormin koko

4.1 Sisäkuori

4.2 Lämmöneristys

4.3 Ulkokuori

4.4 Keskuslämmityskattiloiden savuhormin koko

5.1 Kaasutulisijan liittäminen savuhormiin

5.2 Savuhormin rakenne

5.3 Kaasutulisijojen savuhormin koko

5.4 Savuhormin yläpään suojaaminen

1 Suuluukuttomien tulisijojen savuhormit ja veto-olosuhteet

2 Puun ja öljyn poltosta syntyvän savun tiivistyminen

3 Maa- ja nestekaasun ominaisuuksia

4 Savun jäähtyminen savuhormissa

5 Savuhormin pikeentymisen välttäminen

6 Savuhormin nuohous

7 Sulkupellin tiiviys ja häkävaara

8 Savuhormin kelpoisuuden toteaminen

9 Tiilien kokoja ja nimityksiä

10 Laastien sopiva käyttö

1.1 Soveltamisala

1.2 Määritelmiä

* * *

Savuhormeja koskevat yleiset vaatimukset on esitetty Suomen rakentamismääräyskokoelman

rakenteellista paloturvallisuutta koskevien määräysten E1 kohdassa 3.13.1.

Rakentamismääräyskokoelman ohjeiden F2 kohdassa 2.1.3 on esitetty savupiipun

turvajä1.1 Soveltamisalarjestelyt.

Nämä ohjeet koskevat jäljempänä kohdassa 1.2 määriteltyjä pieniä savuhormeja. Sellaiset

savuhormit, jotka eivät ole määritelmien tai näiden ohjeiden mukaisia pieniä savuhormeja,

hyväksytään yleensä käyttöön erikseen esitettyjen suunnitelmien, laskelmien ja muiden

selvitysten perusteella. Näillä osoitetaan yksittäisissä tapauksissa paikalliselle viranomaiselle tai

tyyppihyväksyntää haettaessa ministeriölle, että viranomaismääräysten vaatimukset täytetään.

Öljykäyttöisten lämminilmakehittimien savuhormeista on annettu ohjeita myös

sisäasiainministeriön pelastusosaston julkaisussa 143/651/80.

Kaupunkikaasulaitteiden liittämisestä savuhormiin sekä hormien mitoituksesta ja rakenteesta on

määrätty erikseen Helsingin kaupungin energialaitoksen kaasujohtojen ja kaasukojeiden

asennusmääräyksissä.

Näiden ohjeiden liitteenä on opastavia tietoja, joiden tarkoituksena on helpottaa savuhormien

suunnittelua, mitoitusta ja kelpoisuuden toteamista. Lisäksi niissä esitetään eräiden

polttoaineiden ominaisuuksia.

Poltinlaite, jossa palamiseen tarvittava ilma ohjataan polttimeen luonnollisella vedolla tai

polttoaineen syötön avulla ilman palamisilman puhallinta.

Lämpötila, jossa rikki- tai klooripitoisia polttoaineita poltettaessa savusta alkaa tiivistyä

kosteutta, happoa.

Maa- tai nestekaasua polttavaksi suunniteltu tai muu kaasupolttimella varustettu tulisija.

Keskuslämmityslaitteiston lämmityskattila, joka on tarkoitettu huoneiston, koko rakennuksen tai

rakennusryhmän jatkuvaan lämmittämiseen.

Rakennuksen tai rakennusten lämmittämiseen tarkoitettu laitteisto, jossa polttoaine

lämmityskattilan avulla muutetaan lämpöenergiaksi, joka edelleen laitteistoon kuuluvassa

putkistossa siirretään lämmitettävään kohteeseen.

Tulisijan osa, jolla tulisija liittyy savu- tai yhdyshormiin.

Tulisija, jossa polttoaineen palamisessa syntyvä lämpöenergia siirretään väliaineeseen.

Savuhormi, johon yhdistettyyn tulisijaan tai, milloin useamman yhdistäminen on sallittu,

useampaan tulisijaan yhteensä viety lämpöteho on enintään 120 kW. Lisäksi edellytetään, ettei

savun lämpötila tulisijaa käytettäessä yleensä ylitä +350°C.

Poltinlaite, jossa palamiseen tarvittava ilma johdetaan polttimeen joko polttimeen yhdistetyn tai

siitä erilleen rakennetun puhaltimen avulla.

Tulisijassa syntyvän savun poistamiseen käytettävä tila seinämineen. Kuvassa 1 on esitetty

erilaisia savuhormeja ja niiden osien nimityksiä (Kuva 1).

a)

b)

e)

1 savuhormin seinämä (ulkoseinämä)

2 savuhormin seinämä, sisäkuori

3 lämmöneriste

4 tuuletusväli

5 ulkokuori

6 puhdistusluukku

7 yhdyshormi

8 liitinhormi

9 lämmityskattila

10 savuhormi

Kuva 1. Liitinhormi, yhdyshormi ja savuhormin osien nimityksiä.

Yleensä pystysuora rakennusosa, jossa on vähintään yksi savuhormi.

Tulisija, jota ei ole tarkoitettu koko rakennuksen jatkuvaan lämmittämiseen ja jossa yleensä

poltetaan kiinteätä polttoainetta, kuten puuta.

Tällaisia tulisijoja ovat mm. uunit, leivinuunit, liedet, liesileivinuunit, avotakat, takkauunit, kiukaat

ja kaminat.

Tulisijan aikayksikössä käyttämän polttoainemäärän eli massavirran (kg/s) ja polttoaineen

alemman eli tehollisen lämpöarvon (kJ/kg) tulo (kW).

Käyttölaitteessa, tulisijassa tai niiden liitin-, yhdys- tai savuhormissa oleva laite, joka tasaa

hormissa tapahtuvia vedonvaihteluita ja estää hormissa mahdollisesti syntyvän hetkellisen yli-tai

alipaineen vaikutusta käyttölaitteen toimintaan.

Lämpötila, jossa savusta alkaa tiivistyä kosteutta, vettä.

Erillinen, savupiippuun kuulumaton tulisijan ja savupiipun välinen savuhormin osa.

2.1 Suunnittelun lähtökohdat

2.2 Tulisijan liittäminen savuhormiin

2.3 Savupiippu omana rakenteena

2.4 Savupiipun perustus

2.5 Pintalämpötilat ja suojaetäisyydet

2.6 Savuhormin muoto ja mitat

2.7 Savuhormin tarvikkeet

2.8 Savupiipun sijainti, korkeus ja läpiviennit

2.9 Puhdistettavuus

2.10 Sulkupellit, puhaltimet ja imurit

2.11 Savuhormiin tehtävät merkinnät

* * *

Savuhormi suunnitellaan ja mitoitetaan siihen liitettävän tulisijan ja polttoaineen perusteella

siten, että saavutetaan riittävä veto, paloturvallisuus, käyttöikä ja lujuus. Tulisijasta ja hormista

muodostetaan toimiva kokonaisuus. Hormiin liitettävään tulisijaan viety teho tai kahteen

liitettäväksi sallittuun tulisijaan viety yhteisteho on enintään 120 kW ja palamiskaasujen

lämpötila enintään +350°C lyhytaikaisia ylityksiä lukuun ottamatta. Hormi tehdään sellaiseksi,

ettei sen vapaan ulkopinnan lämpötila ylitä +80°C. Polttoaineesta ja savun matalasta

lämpötilasta mahdollisesti aiheutuva hormin kastumis- ja syöpymisvaara otetaan huomioon.

Savuhormin lujuutta tarkistettaessa laskelmissa käytetään ko. rakennustarvikkeen lujuutta

hormin jatkuvan maksimikuormituksen mukaisessa lämpötilassa.

Savuhormi tehdään siten, että se on koko mitaltaan tarkastettavissa lukuun ottamatta sen

vähäisiä osia, kuten välipohjan kohtia, kapeita tulisijan ja hormin välisiä rakoja sekä kohdan 2.5

mukaisia lisäeristettyjä kohtia.

Yhdyshormiosaa lukuun ottamatta savuhormi tehdään mahdollisimman pystysuoraksi. Erityisen

syyn vaatiessa poikkeama pystysuorasta suunnasta voi olla enintään 30°, mikäli varmistetaan,

ettei lämpölaajenemisen, epäkeskisen kuormituksen tai muun syyn takia ole hormin

halkeilemisen tai hormiin rajoittuvien rakennusosien rikkoutumisen vaaraa. Hormin mutkat

pyöristetään savun pyörteiden välttämiseksi ja puhdistamisen helpottamiseksi.

Sijoitettaessa tulisija huoneistoon, jossa on alipainetta synnyttävä koneellinen ilmanpoisto,

huolehditaan siitä, ettei savuhormi toimi tuloilmahormina.

Savu poistetaan tulisijasta savuhormin kautta. Samoin jokainen tulisija yhdistetään yleensä

omaan, erilliseen savuhormiinsa.

Samassa kattilahuoneessa olevat tulisijat, joissa poltetaan samaa polttoainetta, voidaan

kuitenkin yhdistää samaan savuhormiin, mikäli pienen savuhormin teho- tai lämpötilarajaa ei

ylitetä ja tällainen yhdistäminen on otettu huomioon hormia suunniteltaessa ja mitoitettaessa.

Kaksi saman asuinhuoneiston tai talousrakennuksen samassa kerroksessa olevaa

taloustulisijaa, joissa poltetaan samaa polttoainetta, voidaan yhdistää samaan savuhormiin.

Tällöin kumpikin tulisija varustetaan erillisellä savupellillä.

Mikäli tulisija on suunniteltu usealla eri polttoaineella toimivaksi, varataan kullekin polttoaineelle

oma hormi tai tehdään hormi siten, että se soveltuu kaikille käytettäville polttoaineille.

Savupiippu on oma itsenäinen rakenteensa. Sen rakennetta ja tiiviyttä ei saa heikentää

tekemällä sen seinämiin upotuksia. Putkia, johtimia tai muita savuhormiin kuulumattomia

laitteita ei saa sijoittaa savuhormin sisään, eikä niitä saa kiinnittää myöskään rakennuksen

sisäpuolella olevan savuhormin osan ulkopintaan.

Muuratun savupiipun seinämiin voidaan tukea teräsbetonista tms. tehty tulisijan aluslaatta.

Piippu mitoitetaan tällöin kestämään halkeilematta tulisijan paino ja epäkeskeinen kuormitus.

Lisäksi huolehditaan, ettei lämmön johtuminen tukilaatan kautta aiheuta syttymisvaaraa tai

muuta haittaa.

Savupiippu perustetaan liikkumattomalle, palamattomalle perustukselle siten, että piipusta tulee

riittävän vakaa. Perustus mitoitetaan kestämään savupiipun painosta ja muista

kuormitustekijöistä aiheutuvat rasitukset. Tarvittaessa perustus suojataan roudan vaikutuksilta

ja perustuksen päälle tuleva rakenne eristetään tarkoituksenmukaisesti riittävällä kosteus- tai

vesieristyksellä.

Yksihorminen savupiippu voidaan tukea myös tulisijaan, jos tulisija on mitoitettu kestämään

piipun paino ja piipusta tulee riittävän vakaa.

Alle 50 kg/m painavan ja enintään 8 m korkean savupiipun perustus voidaan korvata muihin

kantaviin rakennusosiin kiinnitetyillä palamattomilla kannatin- ja tukirakenteilla.

Rakennuksen sisäpuolella sijaitsevan savuhormin vapaan ulkopinnan lämpötila saa olla

enintään +80°C hormiin yhdistetyn tulisijan jatkuvalla maksimiteholla. Korkeampia hormin

ulkopinnan lämpötiloja sallitaan vain saunan löylyhuoneessa.

Palavatarvikkeiset rakennusosat sijoitetaan niin etäälle savuhormin ulkopinnasta, ettei niiden

lämpötila voi nousta yli +80°C. Mikäli ei laskelmin tai muulla tavoin muuta osoiteta, katsotaan,

että palavatarvikkeisten rakennusosien lämpötila ei nouse yli +80°C, kun ne sijoitetaan

vähintään 100 mm etäisyydelle savupiipun ulkopinnasta. Palavatarvikkeisen rakennusosan,

kuten väli- tai yläpohjan, läpimenokohtaan asennetaan lisäksi 100 mm paksu kerros

palamatonta, lämpöä eristävää rakennustarviketta, kuten mineraalivillaa, kevytsoraa, hiekkaa

tms., joka tiiviisti liittyy hormin ulkopintaan ja joka tarvittaessa erotetaan kotelolla

palavatarvikkeisesta eristeestä. Palavatarvikkeisen rakennusosan, kuten seinän ja savuhormin

liittymäkohtaan asennetaan samoin 100 mm paksu kerros palamatonta lämpöäeristävää

rakennustarviketta, kuten mineraalivillaa.

Palavatarvikkeiset rakennusosat voidaan ulottaa kiinni vähintään 230 mm paksun muuratun

savuhormin ulkopintaan.

Mikäli savuhormiin rajoittuu komero- tai muu säilytystila, varmistetaan lisämuurauksen, muun

palamattoman eristyskerroksen tai hormin ja säilytystilan välisen raon tuuletuksen avulla, ettei

säilytystila pääse ylikuumenemaan. Jos komerolla tai säilytystilalla on palavatarvikkeinen seinä

hormia vastaan, muurataan 110 mm hormin seinämän lisäksi samanpaksuinen lisämuuraus.

Muussa tapauksessa riittää 55 mm lisämuuraus. Paksumman 110 mm lisämuurauksen korvaa

100 mm paksuinen ja ohuemman 55 mm lisämuurauksen 50 mm paksuinen

mineraalivillaeristys, joka suojataan palamattomalla tai lähes palamattomalla verhouslevyllä.

Lisämuurauksia tai -eristyksiä ei tarvita, mikäli hormin ja säilytystilan välillä on vähintään 50 mm

tuuletusrako ja hormin seinämä on tältä osin pinnoitettu kohdan 3.1.2 mukaan.

Savuhormin rajoittuessa tilaan, jossa säilytetään herkästi syttyvää tavaraa (esimerkiksi

navettarakennuksen rehu-ullakko), estetään tarkoituksenmukaisen suojuksen avulla tavaran

pääsy 500 mm lähemmäksi savuhormin ulkopintaa. Suojus ei saa estää hormin ulkopinnan

tarkastusta. Suojuksen sijasta hyväksytään esimerkiksi vähintään 110 mm paksu

tuuletusraollinen lisämuuraus hormin ulkopinnassa.

Vesikaton ruodelaudoituksen, lattialaudoituksen, seinäverhouksen, välipohjan alapinnan tms.

palavatarvikkeisen verhouksen reuna voidaan ulottaa savuhormin ulkokuoren ulkopintaan,

mikäli laudoituksen tai verhouksen paksuus on enintään 30 mm. Samoin voidaan enintään 150

mm korkeat jalka- ja kattolistat asentaa savuhormin ulkokuoren ulkopintaan.

Kuvissa 2 ja 3 on esitetty yhteenveto tämän kohdan ohjeista (Kuvat 2 ja 3).

Kuva 2. Muuratun savuhormin suojaetäisyyksiä

Kuva 3. Metallisen savuhormin suojaetäisyyksiä

Savuhormin aukon poikkileikkausmuoto on pyöreä, soikea tai suorakulmio. Poikkileikkauksen

leveyden ja pituuden suhde on enintään 1:2.

Hormin aukon pienin halkaisija, sivun pituus tai muu poikkimitta on yleensä 100 mm. Pienten

öljykäyttöisten tulisijojen savuhormin pienin poikkimitta on 75 mm.

Ympyränmuotoisen savuhormin voidaan poikkipinta-alaltaan katsoa vastaavan sellaista

neliönmuotoista hormia, jonka sivun pituus on yhtä suuri kuin ympyränmuotoisen hormin

halkaisija.

Taloustulisijojen savuhormin koko määrätään kohdan 3.3 mukaan, keskuslämmityskattiloiden

savuhormin koko kohdan 4.3 mukaan ja kaasutulisijojen savuhormin koko kohdan 5.3 mukaan.

Suuluukuttomien tulisijojen hormien mitoitusta käsitellään näiden ohjeiden liitteenä olevissa

opastavissa tiedoissa.

Yhdyshormin poikkipinta-ala on vähintään pystysuoran savuhormiosan poikkipinta-alan

suuruinen. Yhdyshormi tehdään mahdollisimman suoraksi ja lyhyeksi niin, etteivät veto-olosuhteet

olennaisesti huonone. Mikäli jokaista yhdyshormin vaakasuoraa metriä kohti piippua

korotetaan kaksi metriä, katsotaan, etteivät veto-olosuhteet huonone. Muurattu yhdyshormi

tehdään 25 - 50 % savuhormin pystyosaa suuremmaksi.

Kaikki savuhormin osat tehdään palamattomista tarvikkeista siten, että hormi kestää savun

aiheuttaman korroosion, tulisijan käytöstä syntyvät lämpötilat ja niiden vaihtelut, nuohouksen

aiheuttamat mekaaniset rasitukset sekä sään aiheuttamat rasitukset. Jäljempänä kohdassa 4.1

mainitussa tapauksessa sallitaan palavan tarvikkeen käyttö.

Näissä ohjeissa mainitsemattomia tarvikkeita ja ainepaksuuksia voidaan käyttää, mikäli niiden

kelpoisuudesta esitetään rakennusluvan myöntävälle viranomaiselle luotettava selvitys,

esimerkiksi virallisen tutkimuslaitoksen tutkimusselostus tai lausunto.

Piipun sijainti ja korkeus on syytä tarkistaa jo rakennuksen suunnittelun luonnosvaiheessa.

Savupiippu ulotetaan vesikaton yläpuolelle tai muutoin rakennukseen nähden niin korkealle, että

saavutetaan riittävä paloturvallisuus ja veto.

Vedon parantamiseksi piippu on edullista sijoittaa katon harjalle.

Veto-olosuhteet ovat hormin mitoituksen lisäksi riippuvaiset paikallisista tuuli-, maasto- ja muista

ympäristöolosuhteista. Tämän vuoksi piippu voidaan joutua tekemään näissä ohjeissa mainittua

mittaa korkeammaksi. Suotuisissa olosuhteissa, mm. käytettäessä koneellista imua, voidaan

piippu tehdä matalammaksi, ellei siitä aiheudu haittaa.

Paloturvallisuusvaatimusten mukaan pääsääntönä on, että piippu yltää vähintään 0,8 m

lapetason yläpuolelle sekä lisäksi sen linjan yläpuolelle, joka saadaan yhdistämällä 0,8 m

pystysuoraan katon korkeimman kohdan yläpuolella oleva piste pystysuoraan räystään

yläpuolella katon korkeimman kohdan tasossa olevaan pisteeseen.

Mikäli savuhormin vaakasuora etäisyys on alle 3 m saman tai toisen rakennuksen

palavatarvikkeisesta katosta tai seinästä tai niissä olevista aukoista, on savuhormin ulotuttava

vähintään 0,8 m tällaista kohdetta korkeammalle.

Jyrkkäkattoisessa rakennuksessa, jossa lappeen kaltevuus on suurempi kuin 30°, piipun

korkeus voidaan määrätä siten, että piipun pään ja lappeen välinen lyhin etäisyys on vähintään

1,0 m. Mikäli luokkiin kuulumaton kate voidaan erityistapauksissa E1:n kohdan 3.10.3 mukaan

hyväksyä, on vastaava etäisyys 1,5 m.

Kuvassa 4 on esitetty yhteenveto savupiipun paloturvallisuuden vaatimasta korkeudesta (Kuva

4).

Kuva 4. Savupiipun vähimmäiskorkeus paloturvallisuuden kannalta.

Piipun läpiviennit muista rakenteista suunnitellaan ja tiivistetään siten, että piipun ja sen eri

osien lämpölaajeneminen voi tapahtua piipun tai siinä kiinni olevien rakennusosien

vahingoittumatta.

Savupiipun yläpää suojataan tarkoituksenmukaisesti sään ja savun vaikutuksilta. (Kuvat 10 ja

14).

Savuhormit suunnitellaan ja rakennetaan niin, että ne voidaan joka kohdasta vaikeuksitta ja

turvallisesti puhdistaa yleisesti käytössä olevin nuohousvälinein. Erityistapauksissa voidaan

hyväksyä nuohousmahdollisuus kiinteistön hankkimin tarkoitukseen sopivin erityisvälinein.

Mikäli hormin sisäkuori voi mekaanisesti tai korroosionkestävyydeltään vahingoittua

tavanomaisesti suoritettavassa nuohouksessa, tehdään tästä merkintä kohdassa 2.11

mainittuun kilpeen.

Jos hormin puhdistamisen takia on tarpeellista tai jos kondenssiveden tai sadeveden

kertyminen savuhormin pohjalle on mahdollista, asennetaan hormin alapäähän riittävän suuri

puhdistettavissa oleva vedenpoistoputki.

Nuohoukseen tarvittavat puhdistusluukut sijoitetaan erityisesti pystyhormin juureen ja hormien

mutkakohtiin siten, ettei savu suoraan törmää niihin. Luukkujen alareuna sijoitetaan vähintään

50 mm palavatarvikkeisen lattian yläpuolelle ja muutamia senttimetrejä hormin pohjaa

korkeammalle. Puhdistustyötä varten luukkujen eteen varataan tilaa vähintään 0,6 m.

Moottoriajoneuvosuojiin ja palo- tai räjähdysvaarallisiin tiloihin puhdistusluukkuja ei saa sijoittaa.

Puhdistusluukut kehyksineen tehdään palamattomista, hyvin lämpötilojen vaihteluita ja

korroosiota kestävistä tarvikkeista, kuten valuraudasta. Luukkujen kehykset kiinnitetään ja

tiivistetään hormin seinämiin huolellisesti. Luukkujen on oltava tiiviisti sulkeutuvia ja siten

salvattuja, ettei hormin äkillinen ylipaine niitä aukaise. Säännöllisesti puhdistettavien hormien

luukut on voitava avata ilman työkaluja. Luukut on yleensä lämmöneristettävä savuhormin

seinämän eristyskykyä vastaavaksi. Kattilahuoneessa olevien puhdistusluukkujen ei tarvitse olla

eristettyjä, ellei tästä aiheudu vaaraa.

Tulisijan ollessa käyttämättömänä estetään liiallinen ilmavirtaus hormissa yleensä käyttämällä

sulkupeltiä. Pelti sijoitetaan mahdollisimman lähelle hormin sijoitustilan kylmän ja lämpimän

osan rajaa. Se voi sijaita myös tulisijassa tai piipun päässä. Hormissa oleva pelti ei saa haitata

hormin puhdistusta. Sulkupelleiksi soveltuvat esimerkiksi valurautaiset liukupellit, jotka

asennetaan hieman hormiin päin kallelleen ja siten, että ne voidaan irrottaa puhdistusta varten.

Kääntöpeltejä ei hormeissa saa käyttää. Sulkupellin tiiviyden osalta viitataan opastavien tietojen

kohtaan 7.

Savuhormin yläpäähän sijoitettu imuri ei saa vaikeuttaa hormin puhdistusta. Ellei hormiin tehdä

riittävän suurta nuohousluukkua, imuri sijoitetaan saranoidulle alustalle tai se on voitava siirtää

helposti sivuun.

Tehdasvalmisteisen savuhormin ulkokuoreen tulisijaliitännän yläpuolelle, näkyvään paikkaan

kiinnitetään pysyvällä tavalla vähintään 0,5 mm paksuinen, kooltaan tarkoituksenmukainen

metallikilpi. Kilpeen merkitään tiedot hormin sopivuudesta viedyn tehon ja hormin korkeuden

suhteen, mahdolliset käyttöä koskevat rajoitukset, sisäkuoren, eristyksen ja ulkokuoren paksuus

millimetreinä, sisäkuoren materiaali, valmistusvuosi, valmistajan nimi ja osoitekunta. Kilpeen

merkitään myös huomautus nuohousta koskevista rajoituksista.

Hormin valmistaja kiinnittää kilven hormiin valmistustyön yhteydessä tai toimittaa sen

hormitoimituksen mukana rakennuspaikalla kiinnitettäväksi.

* * *

3.1 Muuratut savuhormit

3.2 Metalliset savuhormit

3.3 Taloustulisijojen savuhormin koko

* * *

Taloustulisijoissa syntyvä savu ei yleensä aiheuta tiivistymisongelmia savuhormissa eikä ole

rakenteita syövyttävää, ellei tulisijassa polteta kloridipitoisia talousjätteitä kuten muoveja. Savu

voi kuitenkin aiheuttaa hormin nokeentumista ja pikeentymistä, mikä edellyttää hormilta sileyttä

ja puhdistettavuutta. Eräistä tulisijoista, kuten metallisista kaminoista, kevyistä takoista ja

kiukaista savu poistuu ajoittain yli +350°C lämpöisenä. Tällöin sen kulku savuhormiin tehdään

mahdollisimman juoheaksi ja jyrkkiä mutkia vältetään.

Mikäli liittymäkulma savuhormiin joudutaan tekemään 45° suuremmaksi, katsotaan savuhormin

toimivan liittymäkohdassa tulisijan jatkeena. Tämä otetaan huomioon hormin tarvikkeita

valittaessa ja rakennetta suunniteltaessa.

3.1.1 Tarvikkeet

kalkkihiekkatäyskiviä.

Muurauskivien tulee lujuudeltaan kuulua vähintään lujuusluokkaan 15. Korkeampi lujuusluokka

voi parantaa savuhormin säänkestävyyttä ja vähentää rapautumisvaaraa. Poltettujen reikätiilien

tiheyden tulee kuulua vähintään luokkaan 1,3, täystiilien vähintään luokkaan 1,5 ja tulitiilien sekä

kalkkihiekkatäyskivien vähintään luokkaan 1,7.

Kivien käyryys ei saa ylittää 6 mm. Mittapoikkeamat tulitiilillä saavat olla enintään ± 2 % ja

muilla muurauskivillä ± 4 %.

Savuhormin ulkoilmaan rajoittuvien osien muuraukseen käytetään säänkestäviä kiviä ja

laasteja.

Kalkkihiekkatäyskiviä voidaan käyttää vain, mikäli polttoaine on rikitöntä (alle 0,1%).

M100/750 ja kalkkisementtilaasteja kuten KS 35/65 tai KS 20/80 sekä lämpimissä tiloissa ja

kohteissa, joissa savukaasujen lämpötila on ajoittain yli 350°C, myös

rakentamismääräyskokoelman ohjeiden E8 mukaisia tulisijojen muuraukseen soveltuvia

laasteja.

Muuraussementti- ja kalkkisementtilaastien sopivaa käyttöä on käsitelty näiden ohjeiden

liitteenä olevien opastavien tietojen kohdassa 10. Kuvassa 5 on esitetty muuraussementti- ja

kalkkisementtilaastien runkorakenteen suositeltava raekokojakautuma (Kuva 5.)

Kuva 5. Laastin runkoaineen suositeltava raekokojakautuma

Tulisijojen muuraukseen soveltuvan savilaastin koostumusta ja valmistusta on käsitelty ohjeiden

E8 kohdassa 3.2.

vähentävän paksuusvaatimusta. Lujia, kylmämuokattuja teräksiä ei tule käyttää.

3.1.2 Rakentaminen

Taloustulisijan muuratun savupiipun savuhormien seinämät tehdään vähintään 110 mm

vahvuisina tulisijaan viedyn tehon ollessa enintään 60 kW ja ulkoseinämät ja ilmahormeja

vastaan olevat seinämät vähintään 230 mm vahvuisina tehon ollessa 60 - 120 kW. Ilmahormien

väliset seinämät voivat olla edellisiä ohuempia.

Savupiipun ulkoseinämät muurataan mahdollisimman lujaan limitykseen täysin,

nimellispaksuudeltaan 10 - 15 mm saumoin. Jälkisaumausta ja osakivien käyttöä vältetään.

Puhtaaksimuurattaessa saumat tiivistetään saumaraudalla siten, että ne painetaan sisään

enintään 3 mm.

Piipun ulkoseinämät tehdään yleensä 1/3 - 1/2-kiven juoksulimitystä käyttäen eikä

ulkoseinämän yhtenäinen pystysauma saa ylittää kolmea lapekivikerrosta. Erityistapauksissa

voidaan hyväksyä 1/4-kiven limitys. Tämä edellyttää yleensä osakivien käyttöä.

Ulkoseinämään liittyvät muuratut seinät voidaan joko limittää tai sitoa piipun ulkoseinämään

sidelangoilla joka 8. - 10. saumasta kuvan 6 mukaisesti (Kuva 6).

Kuva 6. Muuratun seinän ja hormin liittymä

Savupiipun eri hormien välinen seinämä sidotaan piipun ulkoseinämään joko terässitein kuvien

7 ja 8 mukaisesti tai muuratuin sidekivin kuvien 9a ja 9b mukaisesti (Kuvat 7, 8 ja 9).

Kuva 7 Hormien välisen seinämän sidonta terässiteitä käyttäen.

Kuva 8. Hormien välinen seinämä pystyyn asetetuista kivistä.

Kuva 9a. Sidonta sidekivillä hormitiiliä käyttäen.

Kuva 9b. Sidonta sidekivillä normaalitiiliä käytettäessä.

Terässiteitä käytettäessä sidonta tehdään joka neljännestä saumasta. Siteet sijoitetaan

vähintään 30 mm etäisyydelle hormin ulkopinnasta ja vähintään 50 mm etäisyydelle hormin

sisäpinnasta kuvan 7 mukaisesti (Kuva 7).

Eri hormien välinen seinämä voidaan hormitiiliä käytettäessä muurata pystyyn asetetuista

kivistä kuvien 8 ja 9 mukaisesti. Sidonta tehdään joka neljännestä saumasta, ts. jokaisen

pystykivikerroksen välistä. Mikäli käytetään hormitiilen kokoisia reikätiiliä kivien reiät eivät saa

avautua hormiin (Kuvat 8 ja 9).

Käytettäessä sidontaan sidekiviä ne sijoitetaan hormitiilimuurauksessa joka yhdeksänteen

lapekivikerrokseen kuvan 9a mukaan ja normaalikokoisia tiiliä käytettäessä joka kahdeksanteen

lapekivikerrokseen kuvan 9b mukaan. Sidekivet asetetaan vuorotellen piipun eri puolille (Kuvat

9a ja 9b).

Savupiipun ulkopinnat pinnoitetaan rakennuksen sisäpuolisilta osilta katteen tasoon asti.

Kysymykseen tulevat esimerkiksi noin 10 mm paksuinen muuraussementti- tai

kalkkisementtilaastirappaus, ohuempi 3 - 5 mm tiilitasoite tai slammaus. Pinnoitusta ei lasketa

mukaan hormin seinämän nimellispaksuuteen.

Asuin-, työ- tai niitä vastaavissa tiloissa savupiipun ulkopinnat saadaan myös

puhtaaksimuurata.

3.1.3 Yläpään suojaus

Muuratun piipun yläpää suojataan sään vaikutusta vastaan esimerkiksi tiiviillä, ulospäin

viettävällä teräsbetonilaatalla kuvan 10 mukaisesti (Kuva 10).

Kuva 10. Muuratun savupiipun yläpään suojaaminen

3.2.1 Savuhormin rakenne

Metallinen savuhormi suunnitellaan ja mitoitetaan kohdassa 2 esitettyjen periaatteiden mukaan

siten, että sisäkuori tulee pystysuoraksi ja pääsee vapaasti lämpölaajenemaan. Sisäkuori

ympäröidään lämmöneristeellä ja ulkokuorella.

voidaan tehdä myös standardien SFS 720, SFS 725, SFS 752 tai SFS 757 mukaisista tai

vastaavista stabiloiduista ruostumattomista teräksistä. Näiden seinämäpaksuus on hormin

sisähalkaisija (mm) jaettuna 200:lla ja vähintään 1 mm, ellei muuta osoiteta.

Hormin sisäkuoren saa jatkaa muhviliitoksin, jotka on tiivistetty kuumuutta kestävällä

tiivistysaineella, hitsaamalla tai näihin rinnastettavilla muilla liitoksilla, jotka ovat kestäviä ja

tiiviitä.

palamattomalla ja kuumuutta kestävällä mineraalivillalla, jonka tilavuuspaino on vähintään 100

kg/m 3 ja sintraantumislämpötila vähintään 900°C, tai muulla vastaavalla tarvikkeella.

Mineraalivillaeristys tehdään vähintään kahtena kerroksena saumat limittäen ja sidotaan

esimerkiksi sinkityllä teräslangalla tai -vanteella.

Pintalämpötilavaatimukset katsotaan täytetyiksi, jollei muuta osoiteta, kun eristeenä käytetyn

mineraalivillan paksuus on 50 mm tulisijaan viedyn lämpötehon ollessa alle 60 kW ja 70 mm

tehon ollessa 60 - 120 kW.

Huolimatta piipun eri kuorten välisestä eristyksestä lisäeristetään palavatarvikkeisten

rakennusosien ja piipun väli kohdassa 2.5 esitetyllä tavalla kuvan 3 mukaisesti.

Savuhormin ulkokuori tehdään vähintään 0,5 mm paksuisesta metallilevystä, teräsbetonista,

muuraamalla tai muusta tarkoituksenmukaisesta palamattomasta rakennustarvikkeesta.

Ulkokuoren sisään sijoitetaan yksi tai useampi lämmöneristetty sisäkuori.

Lämmöneristetyn sisäkuoren tai -kuorien ja ulkokuoren on muodostettava riittävän jäykkä

rakenne niin, että piippu pystyy vastaanottamaan sille tulevat kuormitukset. Käytettäessä ohutta

sisäkuorta, tai jos on nokipalon vaara, ulkokuori tehdään riittävän jäykäksi tai piippu tuetaan

muihin kantaviin rakenteisiin niin, että riittävä jäykkyys saavutetaan.

Mikäli koteloitu hormisto kulkee toisen paloteknisen osaston läpi, kotelo tehdään

osastointivaatimukset täyttäväksi tai osastoivan rakennusosan läpimenokohta tiivistetään

osastointivaatimusta vastaavaksi.

Suunnittelija määrittää savuhormin poikkipinta-alan tehdasvalmisteisia taloustulisijoja koskevien

asennusohjeiden ja paikalla tehtävien tyyppitulisijojen teko-ohjeiden hormisuositusten

perusteella.

Elleivät paikalliset luonnonolosuhteet, piipun korkeus, tulisijan rakenne tai vastaavanlaiset syyt

edellytä muuta, yhdistetään muuratut tulisijat yleensä puolen kiven hormiin. Pienet

lämmitysuunit sekä liedet toimivat hyvin puolen kiven hormilla. Takkauuneille, kookkaimmille

lämmitysuuneille ja leivinuuneille, joissa voidaan kerralla polttaa 5 - 10 kg halkoja, on koko kiven

hormi sopiva. Ilmahormit ovat yleensä puolen kiven hormeja.

Avotakan tai muun avoimen tulisijan savuhormin pienin poikkipinta-ala on yleensä 300 cm 2 ja

muurattuna vähintään kiven hormi. Näiden hormien mitoitusta käsitellään lisäksi liitteenä

olevissa opastavissa tiedoissa.

* * *

4.1 Sisäkuori

4.2 Lämmöneristys

4.3 Ulkokuori

4.4 Keskuslämmityskattiloiden savuhormin koko

* * *

Rikkipitoisia polttoaineita kuten polttoöljyä, koksia, antrasiittia tai turvetta käyttävien

keskuslämmityskattiloiden savu sisältää rikkiyhdisteitä, jotka yleensä palamistuotteena syntyvän

vesihöyryn kanssa muodostavat syövyttävää rikkihappoa. Savuhormin syöpymisvaara on

olemassa heti, kun kosteus alkaa tiivistyä.

Muoveja tms. kloridipitoisia polttoaineita sisältävien talousjätteiden polttaminen kattilassa

aiheuttaa savun lämpötilan laskiessa lähelle vesikastepistettä syövyttävän suolahapon

syntymisen vesihöyryn tiivistyessä.

Keskuslämmityskattiloiden savusta tiivistyy runsaasti nesteitä sen jälkeen, kun vesikastepiste

alittuu. Tällöin niiden poisjohtamisesta ja mahdollisesta neutraloimisesta huolehditaan

paikallisen viranomaisen ohjeiden mukaisesti.

Erityisesti kosteata puuta tai puupohjaista polttoainetta käytettäessä savu voi aiheuttaa hormin

nokeentumista ja pikeentymistä, mistä voi olla seurauksena nokipalo. Nokeentumisen ja

pikeentymisen vähentämiseksi hormin sisäpinta tehdään mahdollisimman sileäksi niin että

hormi voidaan helposti puhdistaa.

Keskuslämmityskattiloiden savuhormit tehdään kerroksellisena rakenteena siten, että sisäkuori

kestää savukaasujen syövyttävää vaikutusta.

Mikäli voidaan osoittaa, ettei vaaraa tai haittaa aiheudu erityisesti mahdollisen savun

tiivistymisen johdosta, voidaan savuhormi tehdä kuten taloustulisijan hormi.

Savun jäähtymistä, tiivistymistä ja pikeentymisvaaraa savuhormissa käsitellään näiden ohjeiden

liitteenä olevissa opastavissa tiedoissa.

Maa- ja nestekaasua käyttävien keskuslämmityskattiloiden savuhormit tehdään kohdan 5

mukaan.

Hormin sisäkuoren on päästävä vapaasti lämpölaajenemaan.

huoneen lämpötilassa sitoutuvalla ja normaalin lujuutensa saavuttavalla tulilaastilla 1,5 - 3 mm

saumoin. Sisäkuoren tulitiilimuurauksen paksuus on vähintään 55 mm tulisijaan viedyn tehon

ollessa enintään 60 kW ja sisäkuoren korkeuden ollessa enintään 6 m. Muussa tapauksessa

sisäkuori tehdään vähintään 110 mm paksuiseksi.

Kun savun lämpötila savuhormissa suunnitelluissa käyttöolosuhteissa pysyy happokastepisteen

(100° - 160°C) yläpuolella, valmistetaan keskuslämmityskattilan savuhormin metallinen

sisäkuori samoista tarvikkeista kuin taloustulisijan hormin sisäkuori.

Kun savun lämpötila savuhormissa on alhainen, mutta polttoaineen rikkipitoisuus on alle 0,1%,

eikä polttoaine sisällä merkittäviä määriä klorideja, voidaan hormin metallinen sisäkuori tehdä

vähintään 1 mm vahvuisesta, standardien SFS 752 tai SFS 757 mukaisista, tai vastaavista

molybdeenillä seostetuista, ns. haponkestävistä ruostumattomista teräksistä. Mikäli hormissa ei

kuitenkaan tiivisty kosteutta, voidaan sisäkuori tehdä kuten taloustulisijan hormeissa.

Kun savun lämpötila savuhormissa alittaa happokastepisteen ja polttoaineen rikkipitoisuus on yli

0,1% tai kun polttoaineet sisältävät klorideja, ovat olosuhteet hormissa tavanomaisia

rakennemetalleja syövyttäviä. Tällaisissa olosuhteissa savuhormin sisäkuorena käytetään vain

sellaisia metalleja tai pinnoitteita, joiden syöpymisen kestävyys on riittävä.

Kevyttä polttoöljyä poltettaessa hormin metallinen sisäkuori voidaan edellä olevassa

tapauksessa tehdä vähintään 1 mm vahvuisesta standardien SFS 752 tai SFS 757 mukaisista,

tai vastaavista molybdeenillä seostetuista, ns. haponkestävistä ruostumattomista teräksistä.

Hormin metallinen sisäkuori voidaan tehdä syöpymistä kestäväksi myös pinnoitetusta

teräksestä. Pinnoitteina tulevat kysymykseen mm. eräät emalit, keraamiset pinnoitteet ja, mikäli

savun lämpötila hormissa on riittävän alhainen, myös eräät orgaaniset pinnoitteet tai putket.

Pinnoitteen tulee olla tiivis ja pysyvä. Muiden kuin edellä hyväksyttyjen metallien syöpymisen

kestävyydestä ja pinnoitteiden sekä putkien riittävästä kestävyydestä, tiiviydestä ja

pysyvyydestä tulee esittää rakennusluvan myöntävälle viranomaiselle luotettava selvitys,

esimerkiksi VTT:n tutkimusselostus tai lausunto.

mikäli niiden kelpoisuudesta esitetään rakennusluvan myöntävälle viranomaiselle kohdassa 2.7

mainittu luotettava selvitys. Kun voidaan osoittaa, että savun lämpötila hormissa on enintään

60°C ja kun tämän lisäksi ulkokuori on muurattu kuten taloustulisijan hormi, voidaan sisäkuori

tehdä tarkoitukseen soveltuvasta orgaanisesta putkesta.

Muurattua sisäkuorta ei yleensä lämmöneristetä, vaan sen ja ulkokuoren väliin jätetään

tuuletusrako.

Lämmöneristys tulee kysymykseen esimerkiksi piipun sijaitessa ulkoseinällä. Tuuletusväli on

syytä jättää tällöin lämmöneristeen ja ulkokuoren väliin.

Metallinen sisäkuori lämmöneristetään kohdan 3.2.1 mukaan.

Muuratun savuhormin ulkokuori tehdään teräsbetonista tai muuraamalla. Ulkokuoren

vähimmäispaksuus on 85 mm tulisijaan viedyn tehon ollessa enintään 60 kW ja 110 mm tehon

ollessa 60 - 120 kW.

Metallisen savuhormin ulkokuori tehdään kohdan 3.2.1 mukaisesti.

Painovoimaisesti toimivan savuhormin poikkipinta-alan mitoituksen perustana ovat liitettävään

tulisijaan viety lämpöteho ja käytettävä polttoaine sekä savuhormin korkeus.

Suunnittelija määrittää savuhormin poikkipinta-alan keskuslämmityskattiloiden valmistajan

antamien hormisuositusten perusteella.

Metallisia sisäkuoria käytettäessä painovoimaisesti toimivien kattiloiden savuhormien pienin

mm.

Mikäli kattilanvalmistajan ohjeita ei ole käytettävissä tai käytettävistä laitteista ei muuta johdu,

voidaan puhallinpolttimella varustettujen polttoöljyä käyttävien kattiloiden savuhormien

ohjeellisina poikkipinta-aloina käyttää kuvan 11 mukaisia hormikokoja (Kuva 11 ).

Kuva 11. Öljylämmitteisen keskuslämmityskattilan savuhormin ohjeellinen poikkipinta-ala.

Kuvan 11 esittämästä ohjeellisesta savuhormin poikkipinta-alasta voidaan poiketa seuraavasti:

savuhormin poikkipinta-ala saa yleensä olla enintään 20 % ohjeellista poikkipinta-alaa

suurempi,

jos savuhormin korkeus on enintään 5 m, voi sen pinta-ala olla enintään 20 % ohjeellista

poikkipinta-alaa pienempi.

Savuhormin korkeus mitataan liitinhormin aukon alareunasta.

* * *

5.1 Kaasutulisijan liittäminen savuhormiin

5.2 Savuhormin rakenne

5.3 Kaasutulisijojen savuhormin koko

5.4 Savuhormin yläpään suojaaminen

* * *

Kaasutulisijoissa syntyvät palokaasut ovat lähes rikittömiä, mutta sisältävät runsaasti

vesihöyryä. Palokaasujen tiivistymisongelmat ovat kuitenkin vähäisiä johtuen

atmosfääripolttimia käytettäessä kaasuun sekoittuvasta suuresta huoneilmamäärästä ja

puhallinpolttimia käytettäessä yleensä riittävän lämpimistä palokaasuista. Palokaasujen

lämpötilan ollessa alhainen tiivistymistä voi kuitenkin tapahtua. Tällöin tiivistyneen nesteen pois

johtamisesta huolehditaan.

Maa- ja nestekaasun ominaisuuksia on käsitelty näiden ohjeiden liitteenä olevissa opastavissa

tiedoissa.

Tarve kaasutulisijan liittämisestä savuhormiin on riippuvainen mm. tulisijan sijoituspaikan

käyttötavasta, kaasunkulutuksesta sekä huoneen tilavuudesta ja ilmanvaihdosta.

Kaasua käyttävien käyttölaitteiden, kuten kaasulla toimivien lieden, vedenlämmittimen,

lämpöpatterin, keskuslämmityslaitteen ja erillisen kaasupolttimen, osalta savuhormiin

liittämistarve määräytyy standardin SFS 3179 (maakaasuputkistot ja käyttölaitteet) ja kauppa- ja

teollisuusministeriön päätöksen 317/79 (nestekaasu) mukaan.

Kaasutulisijasta voidaan palokaasujen poisto järjestää myös suoraan sijoitustilan seinän läpi

käyttäen suljettua järjestelmää. Suljetussa järjestelmässä käyttölaitteen tarvitsema palamisilma

otetaan ulkoa ja palokaasut johdetaan ulos käyttölaitteeseen kuuluvan läpivientihormin avulla.

Palamisilman sisääntulohormin ja palokaasujen ulosmenohormin yhdistelmän tulee seurata

käyttölaitteen mukana tai sen tulee olla käyttölaitteen valmistajan suosituksen mukainen.

Suljetun järjestelmän sijoittamisessa ulkoseinälle noudatetaan standardia SFS 3179.

Samaan savuhormiin saadaan yhdistää kaksi atmosfääripolttimella tai kaksi puhallinpolttimella

varustettua tulisijaa, mikäli kummankaan tulisijan nimellisteho ei ylitä 30 kW. Hormin rakenne

määräytyy tulisijojen yhteistehon ja palokaasujen lämpötilan mukaan. Samaan savuhormiin

liittämisen edellytyksenä on, että tulisijat sijaitsevat saman asuinhuoneiston tai

talousrakennuksen samassa kerroksessa.

Kaasutulisijan vaakasuoran liitin- ja yhdyshormin yhteinen pituus saa olla enintään puolet

savuhormin pystyosan mitasta, kuitenkin enintään 2 m. Vinosti nousevan liitin- tai yhdyshormin

pituutena pidetään niiden vaakaprojektiota. Savuhormin pystyosan pituus mitataan kuvan 12

mukaisesti liitinhormin alareunasta savuhormin yläpäähän (Kuva 12).

Kuva 12. Kaasutulisijan vaakasuoran liitin- ja yhdyshormin pituus.

Liitin-, yhdys- ja savuhormin liitokset tehdään niin, ettei niihin synny galvaanista korroosiota eikä

muodostu vesitaskuja.

Atmosfääripolttimella varustettu ja savuhormiin liitettävä kaasutulisija varustetaan

vedonvarmistimella. Vedonvarmistin voi olla käyttölaitteessa tai asennettuna liitin-, yhdys- tai

savuhormiin. Vedonvarmistimen tulee sijaita samassa huonetilassa kuin kaasutulisija.

Kaasutulisijan savuhormin sisäkuoren materiaali riippuu tulisijan tehosta ja palokaasujen

lämpötilasta.

sisäkuori voidaan tehdä myös vähintään 2 mm paksuisesta teräksestä tai vähintään 1 mm

paksuisesta alumiini-, messinki- tai kuparilevystä tai vähintään 1 mm paksuisesta teräksestä,

joka on korroosiosuojattu kuumasinkityksellä, aluminoinnilla, emaloinnilla tai keraamisella

pinnoitteella.

kuparilevystä tai 1 mm paksuisesta teräslevystä, joka on korroosiosuojattu

kuumasinkityksellä, aluminoinnilla, emaloinnilla, keraamisella pinnoitteella tai tarkoitukseen

soveltuvalla orgaanisella pinnoitteella tai -putkella. Lämmöneristys ja ulkokuori tehdään kohdan

3.2.1 mukaan.

Kaasutulisijan savuhormin poikkipinta-ala määritetään ensisijaisesti kaasutulisijan valmistajan

antamien ohjeiden mukaisesti. Likimääräisesti voidaan savuhormin poikkipinta-ala määrittää

kaasutulisijan nimellistehon ja savuhormin korkeuden perusteella kuvan 13 mukaisesti (Kuva

13).

Kuva 13. Kaasutulisijan savuhormin ohjeellinen poikkipinta-ala.

Mikäli kaksi kaasutulisijaa liitetään samaan hormiin, on sekä yhdyshormin että savuhormin

poikkipinta-alan koko 80 % kummankin tulisijan vaatiman hormin poikkipinta-alojen summasta.

Yhdyshormin ja savuhormin poikkipinta-ala voi olla suuremman kaasutulisijan tarvitseman

hormin poikkipinta-alan suuruinen, jos pienemmän kaasutulisijan teho on alle 25 % suuremman

tehosta.

Koneellisesti vetoa tehostettaessa mitoitetaan savuhormi edellä esitettyä pienemmäksi. Tämä

sallitaan vain, jos kaasun tulo tulisijaan on estetty hormipuhaltimen seisoessa.

Kaasutulisijan savuhormin yläpää suojataan tarvittaessa (Kuva 14).

Kuva 14. Esimerkki kaasutulisijan savuhormin yläpään suojaamisesta.

* * *

Seuraavassa annetaan varsinaisten ohjeiden lisäksi eräitä savuhormien suunnitteluun, käyttöön

ja huoltoon sekä kelpoisuuden toteamiseen liittyviä neuvoja. Lisäksi esitetään eräiden

polttoaineiden ominaisuuksia.

Suuluukuttomissa tulisijoissa, kuten avotakoissa, tulisijan suuaukosta pesään virtaava

ylimääräinen ilma voi estää savuttamisen. Yleensä katsotaan, että savuttamisen välttämiseksi

ilman vaakanopeuden tulee olla vähintään 0,25 m/s. Savuhormin on siis poistettava tulisijasta

paitsi savu myös ylimääräinen ilma, jonka määrä yleensä on moninkertainen palamisilmaan

verrattuna. Tämä voidaan esittää kaavan avulla seuraavasti:

missä A t tulisijan suuaukon poikkipinta-ala

A h hormin aukon poikkipinta-ala

Savukaasujen virtausnopeus hormissa on riippuvainen hormin koosta, sen muodosta ja

sisäpinnan sileydestä, palamiskaasujen lämpötilasta, tuulien muodostamista painesuhteista ja

piipun korkeudesta. Keskimääräinen virtausnopeus on yleensä 2 - 3 m/s.

Edellisen perusteella päädytään ohjeeseen, jonka mukaan suuluukuttomissa tulisijoissa hormin

poikkipinta-ala on noin 10 % suuaukon poikkipinta-alasta.

Kaavasta käyvät ilmi myös ne keinot, joita voidaan käyttää suuluukuttomien tulisijojen vedon

parantamiseen.

Tulisijan suuaukon pinta-alaa pienennetään esimerkiksi kipinäverkon avulla tai suuaukkoa

madaltamalla.

Savun virtausnopeutta lisätään joko pienentämällä hormin virtausvastusta esimerkiksi

tekemällä hormin sisäpinta sileämmäksi tai lisäämällä paine-eroa hormin päiden välillä

esimerkiksi piippua korottamalla, luukkuja ja liitoksia tiivistämällä tai käyttämällä imuria.

Hormin aukon pinta-alaa kasvatetaan. Tämä on käytännössä jälkikäteen varsin vaikeaa.

On kuitenkin syytä tarkistaa, että sulkupelti aukeaa täysin, koska vähänkin kiinni jäänyt

pelti pienentää hormin poikkipinta-alaa ja vähentää virtausnopeutta.

kaasujen määrän on oltava pienempi tai enintään yhtä suuri kuin hormin välityskyky

korkeudesta, hormiin liitetyn tulisijan läpivirtausvastuksesta, liitosten ja luukkujen tiiveydestä,

lämmityksen lähtötilanteesta ja vaiheesta, ympäristöolosuhteista ja säätilanteesta.

Hormin poikkipinta-alan lisääminen ei käytännössä aina paranna hormin välityskykyä.

Ylisuuressa hormissa kylmä ilma virtaa helposti alaspäin, mikä vähentää hormin kykyä johtaa

ulos savua.

Savun lämpötilan laskiessa alle tietyn lämpötilan, alkavat siinä olevat höyryt tiivistyä.

Tiivistyvästä nesteestä riippuen puhutaan happokastepisteestä tai vesikastepisteestä.

Kun poltetaan 1 kg puuta, syntyy 0,7 - 0,9 kg vettä ja 7,5 - 10 m 3 muita palokaasuja.

Puun palamisesta syntyvän savun kastepiste riippuu polttoaineen kosteuspitoisuudesta ja

palamiskaasun CO 2 -pitoisuudesta. Hakkeen kosteus polttovaiheessa on yleensä 25 - 40 % ja

halkojen 20 - 30 %. Suuluukullisten tulisijojen ja keskuslämmityskattiloiden savukaasujen CO 2 -pitoisuus

on yleensä 6 - 12 %, jolloin hakkeen vesikastepiste on 40 - 60°C ja halkojen 35 -50°

C. Suuluukuttomissa tulisijoissa, esimerkiksi avotakoissa, savun CO 2 -pitoisuus on yleensä

alle 3 %, jolloin vesikastepiste niissä on 25 - 33°C. Tätä kastepisteen alentumista voidaan

käyttää apuna kastuneen savupiipun kuivaamisessa. Kun tulisijassa poltetaan polttoainetta

jonkin aikaa suurella ilmaylimäärällä, esimerkiksi päästämällä huoneeseen ja edelleen

tulipesään riittävästi korvausilmaa, piipun kondensoitunut vesi haihtuu ja poistuu savun mukana.

Kun poltetaan 1 kg öljyä, syntyy 13 - 15 m 3 palokaasuja, joissa on vettä vesihöyrynä 1,25 - 1,5

kg.

Raskaassa polttoöljyssä on rikkiä yli 1,0 p-% ja sen savun kastepiste, ns. happokastepiste, 140

- 160°C. Jos rikkiä on alle 0,1 p-%, on savun happokastepiste sama kuin vesikastepiste.

Kevyen polttoöljyn rikkipitoisuus on 0,30 - 0,50 p-% ja happokastepiste 100 - 110°C sekä

vesikastepiste 40 - 50°C.

Rikkipitoisen polttoaineen, kuten öljyn ja kivihiilen, savu tiivistyy sitä väkevämpänä mutta sitä

vähäisempänä määränä, mitä lähempänä kaasujen lämpötila on happokastepistettä.

Välittömästi happokastepisteen alapuolella tiivistyvä neste on lähes laimentumatonta happoa

(happopitoisuus yli 90 %). Kun savun lämpötila alittaa vesikastepisteen, tiivistyvä neste

laimenee, mutta sen pH-arvo on vielä 2 - 3. Tällainenkin neste on niin väkevää, että se

syövyttää mm. kalkki- ja sementtipohjaisia aineita, joten se on neutraloitava esimerkiksi

kalkkipatjasuodattimella. Em. tiivistyneen nesteen saattaminen vaarattomaksi laimentamalla sitä

vedellä on vaikeaa, sillä pH-arvon nostaminen esimerkiksi kahdesta kuuteen ja puoleen, joka on

viemäriin johdettavien nesteiden pH-arvon alaraja, vaatii puhdasta vettä noin suhteessa

1:10000.

käytettävä hiilivety. Metaanin molekyylikaava on CH 4 . Maakaasu on ilmaa kevyempää, sen

ominaispaino normaaliolotilassa on 0,723 kg/m 3 . Ilmaan verrattuna maakaasun suhteellinen

tiheys on siten noin 0,56.

Poltettaessa 1 m 3 normaalitilassa (paine 1,0133 bar abs ja lämpötila 0°C) olevaa maakaasua

(noin 0,723 kg) tarvitaan sen täydelliseen palamiseen ilmaa noin 9,7 m 3 . Mainittu ilmamäärä

sisältää happea noin 2,9 kg ja loput noin 9,6 kg typpeä.

Edellisen palamistuloksena syntyy lämpöenergiaa noin 10 kWh/m 3 , hiilidioksidia (CO 2 ) noin

1,99 kg ja vesihöyryä noin 1,63 kg. Palokaasut sisältävät myös palamisilman mukana

kulkeutuneen typen.

Nestekaasuille on ominaista, että niitä voidaan kuljettaa ja varastoida nestemäisenä, mutta

kaasumaiseen olomuotoon höyrystettynä polttaa ja käyttää maakaasun tavoin.

Nestekaasut ovat ilmaa raskaampia. Kaasumaisen propaanin ominaispaino on

normaaliolotilassa 2,0 kg/m 3 (suhteellinen tiheys ilmaan verrattuna noin 1,56) ja butaanin

ominaispaino 2,7 kg/m 3 (suhteellinen tiheys ilmaan verrattuna noin 2,1).

Poltettaessa 1 m 3 normaalitilassa olevaa propaania (noin 2,0 kg) tarvitaan sen täydelliseen

palamiseen ilmaa noin 24 m 3 . Vastaavasti poltettaessa 1 m 3 butaania (noin 2,7 kg) tarvitaan

palamisilmaa noin 31 m 3 . Propaanin tehollinen lämpöarvo on 12,8 kWh/kg ja butaanin 12,7

kWh/kg.

tavanomaista alempiin lämpötiloihin, muodostuu tärkeäksi vain vesikastepiste. Maakaasun

palamisessa syntyvien kaasujen vesikastepiste on noin 60°C. Nestekaasulla vesikastepiste on

muutaman asteen mainittua alempi.

Maa- ja nestekaasut on niiden tunnistamisen helpottamiseksi hajustettu. Hajustukseen

käytetään yleensä tetrahydrotiofeenia, joka hajoaa palamisprosessissa, eikä siten enää hajusta

syntyviä kaasuja. Joillakin laitoksilla on erikoislupa käyttää myöskin hajustamatonta maa- tai

nestekaasua. Tällöin valvontaan käytetään jatkuvatoimisia hiilivetyvuotohälyttimiä.

Lähtiessään tulisijasta savu alkaa välittömästi jäähtyä. Jäähtyminen ja sen seurauksena

tapahtuva savun tiivistyminen on riippuvainen mm. savuhormin rakenteesta ja sen mitoista,

ulkoilman lämpötilasta ja käyntijaksojen pituudesta. Massiivinen rakenne, kuten tiilipiippu

jäähdyttää savua huomattavasti tehokkaammin kuin ohut metallinen, hyvin lämmöneristetty

sisäputki.

Savuhormin sisäpinnan lämpötila on aina alhaisempi kuin vastaavalla kohdalla olevan savun

lämpötila. Sekä savu että hormin sisäpinta jäähtyvät ylöspäin mentäessä sitä enemmän, mitä

suuremman massan savu joutuu lämmittämään. Hormin seinämien lämpötiloihin ja niiden

muutoksiin vaikuttavat mm. savun lämpötila, hormin rakenne ja sisäkuoren massa, hormin

lähtölämpötila, hormien lukumäärä ja niiden käyttölämpötila, hormin mitat ja muoto sekä ulkoiset

ilmasto- ja ympäristöolosuhteet.

Savun lämpötilajakautuma hormin pystysuunnassa voidaan arvioida seuraavalla taulukolla:

___________________________________________________

Hormin (sisäkuoren) rakenne Lämpötilan lasku°C/m

___________________________________________________

Poltettu tiili 5 - 10

Kalkkihiekkakivi ja tulitiilet 10 - 20

Lämmöneristämätön teräskuori tiilipiipussa 5 - 10

Lämmöneristetty teräs/seosteräs 2 - 5

Pienempiä arvoja voidaan käyttää peruslämpöisessä talossa ja monireikäisissä piipuissa.

Suurempia arvoja käytetään yksihormisissa piipuissa. Jos tulisijan normaali toiminta-aika on alle

10 min/kerta tai tulisija toimii pitkään vajaalla teholla tai hormi on runsaasti ylimitoitettu, voivat

taulukon arvot olla 1,5 - 3 -kertaiset.

Erään tutkimuksen mukaan savuhormin poikkileikkauksen ylimitoitus vaikutti savun lämpötilaa

laskevasti seuraavan taulukon mukaisesti:

__________________________________

Hormin ala/cm 2 lämpötilan muutos/°C

__________________________________

10 x 10 ± 0

10 x 15 - 11

15 x 15 - 24

15 x 30 - 43

20 x 30 - 50

__________________________________

Tästä johtuu, että savuhormin poikkileikkausalaksi kannattaa valita kattilan tehoa vastaava

minimi, esimerkkitapauksessa 10 x 10 cm 2 .

Puu on kiinteän ja kaasumaisen polttoaineen yhdistelmä, jossa on haihtuvia aineita 80 - 90 % ja

kiinteitä aineita 10 - 20 %. Ensimmäiset kaasut haihtuvat puusta jo alle 200°C:ssa, viimeiset

vasta lähes 800°C:ssa. Suurimmaksi osaksi hiiltä oleva kiintoaines syttyy palamaan noin

550°C:ssa.

Puun oikea polttaminen vaatii varsin korkeita lämpötiloja. Jos tulisijan läpi virtaavan ilman ja

siihen sekoittuvien palavien kaasujen lämpötila tulipesässä ylittää 880°C, ei savukaasuihin enää

yleensä jää palamiskykyisiä, nokeavia, pikeäviä, tervaavia tai happamia aineita. Mitä

alhaisemmaksi edellä mainittua lämpötilaa palamislämpötila jää, sitä enemmän puun

polttamisesta syntyy tervoja. Eniten tervoja muodostuu 400 - 600°C:ssa. Kun puu palaa oikein,

on savukaasuissa esiintyvien syövyttävien yhdisteiden määrä myös hyvin alhainen. Savukaasut

sisältävät tällöin lähinnä vain vettä ja hiilidioksidia.

Korkean palamislämpötilan saavuttaminen edellyttää riittävän palamisilman saantia sekä

huonetilaan että tulipesään.

Teoreettisesti puu tarvitsee palaessaan ilmaa noin 3,7 m 3 puukiloa kohti. Käytännössä

palamisen ilmakerroin on suuluukullisissa tulisijoissa 2 - 2,5 eli ilmaa kuluu 7,5 - 10 m 3 puukiloa

kohti. Suuluukuttomissa tulisijoissa kuten avotakoissa ilmakerroin on 10 - 30 eli ilmaa kuluu 40 -110

m 3 puukiloa kohti.

Savuhormit ja tulisijat nuohotaan sisäasiainministeriön nuohouksesta antaman päätöksen

(785/654/83, 21.6.1983) mukaisesti nuohoojan toimesta. Tällöin nuohotaan savuhormi ja tulisija

lisälaitteineen sekä liitin- ja yhdyshormi, puhdistetaan savupellit ja tarkistetaan niiden toiminta

sekä poistetaan kertynyt jäte ja tuhka. Lisäksi nuohooja tarkistaa nuohouksen yhteydessä

savuhormien ja tulisijojen kunnon.

Savuhormi ja tulisija on nokipalon jälkeen aina nuohottava ja tarkastettava. Tätä varten on

välittömästi otettava yhteys nuohoojaan.

Sulkupellin liian aikainen sulkeminen aiheuttaa helposti häkävaaran. Häkävaaran välttämiseksi

suositellaan sulkupeltiin jätettäväksi aukko, joka pellin suljettuna ollessa on noin 3 % hormin

pinta-alasta.

Tällaisen aukon jättämisestä saattaa kuitenkin olla seurauksena hormin toimiminen

tuloilmahormina tiloissa, joiden ilmanvaihtojärjestelmä on koneellinen poistoilmanvaihto ja joiden

riittävästä korvausilman saannista ei ole huolehdittu. Vrt ohjeiden kohta 2.1.

Savuhormin tiiviys voidaan selvittää esimerkiksi seuraavalla tavalla. Savuhormiin kuuluvaa tai

siihen koetta varten erikseen liitettyä tulisijaa lämmitetään tulisijan normaalilla käyttötavalla noin

tunnin ajan, kunnes hormi on lämmennyt ja vetää hyvin.

Tämän jälkeen tulisijassa poltetaan jotakin voimakkaasti savuavaa ainetta, kuten aaltopahvia tai

tuohta. Kun savua muodostuu runsaasti, tukitaan hormin yläpää muutamaksi kymmeneksi

sekunniksi ja tarkkaillaan, tunkeutuuko savua hormin seinämien tai liitosten läpi. Jos

savuhormin tai sen jonkin osan tiiviys ei ole riittävä, hormi tiivistetään tai sille asetetaan

käyttörajoituksia.

Savuhormin pintalämpötilat voidaan selvittää esimerkiksi seuraavalla tavalla. Savuhormiin

liitettyä tulisijaa lämmitetään maksimikuormituksella 1 - 2 tuntia tai kunnes lämpötilan muutos

hormin ulkopinnalla on alle 1°C/min. Pintalämpötilat mitataan liian kuumiksi epäillyistä kohdista.

Jos lämpötilat ovat liian korkeat, hormi lisäeristetään tai suojaetäisyyksiä palaviin rakennusosiin

lisätään. Esimerkiksi, jos pintalämpötilat ovat +130°C, +180°C tai +230°C lisätään

suojaetäisyyksiä vastaavasti 50 mm, 100 mm tai 200 mm.

Mikäli edellä mainituilla kokeilla ei saada riittävää tai hyväksyttävää näyttöä tutkittavasta

asiasta, voidaan hormi testata Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen toimesta tai sen ohjeita ja

koemenetelmiä noudattaen.

Savuhormissa käytettävinä muurauskivinä tulevat kysymykseen esimerkiksi seuraavat poltetut

täys- ja reikätiilet:

__________________________________________________________________

hormitiili HT 257 x 123 x 57 (tuleva perustiili PT)

hormireikätiili HRT 257 x 123 x 57 (tuleva PRT)

normaalitiili NT 270 x 130 x 75

normaalireikätiili NRT 270 x 130 x 60/75

moduulitiili MT 285 x 85 x 60/85

moduulireikätiili MRT 285 x 85 x 60/85

___________________________________________________________________

Hormimuuraukseen sopii hyvin HT ja HRT (PT ja PRT), koska se kokonsa puolesta soveltuu

1/2-kiven juoksulimitykseen ja mahdollistaa myös väliseinämän muurauksen pystyyn asetetuista

kivistä, jolloin vältytään osakivien käytöltä ja sideteräkset sattuvat sopivasti sauman kohdalle.

Normaalikokoiset tiilet soveltuvat parhaiten kerroksellisten hormien ulkokuoreksi ja yksihormisiin

piippuihin.

Moduulitiilet tulevat kysymykseen lähinnä ulkokuoren muurauksissa ja mahdollistavat 1/3-kiven

juoksulimityksen.

Tulenkestävien tiilien eli tulitiilien lajivalikoima on laaja. Sisäkuorimuurauksessa on tulitiilien

minimipaksuus 55 mm syrjätiilimuurauksena ja 110 mm lapekivimuurauksena.

Tulisijan nopea ja raju lämmittäminen saattaa aiheuttaa halkeamia uuden savupiipun

tiilisaumoissa ja jopa tiilissäkin. Tämän takia lämmitys on syytä aloittaa varovasti. Kuten edellä

kohdassa 4 on sanottu, hormin seinämien lämpötiloihin ja niiden muutoksiin vaikuttavat savun

lämpötila, hormin rakenne ja massa, hormin lähtölämpötila, hormien lukumäärä ja niiden

käyttölämpötila, hormin mitat ja muoto sekä ulkoiset olosuhteet. Erilaiset lämpötilat viereisissä

hormeissa aiheuttavat saumoissa ja tiilissä lämpöjännityksiä etenkin tulisijan lähellä ja

hormiston lämpimissä osissa. Näitä lämpöjännityksiä voidaan pienentää käyttämällä

mahdollisimman joutavia laasteja. Tämän takia hormiston lämpimässä osassa on syytä käyttää

halkeiluvaaran vähentämiseksi laihempia laasteja, kuten M100/750 ja KS 35/65 sekä

savilaasteja. Savupiipun kylmässä osassa ja varsinkin vesikaton yläpuolisessa osassa on

ankarien ilmasto-olosuhteiden takia syytä käyttää kovempia laastilaatuja, kuten M100/500,

M100/600 sekä KS 20/80.