RT RakMK-20580

Nämä ohjeet kuuluvat Suomen rakentamismääräyskokoelmaan, josta on määrätty

sisäasiainministeriön päätöksellä (867175). Ohjeet liittyvät rakenteellisesta

paloturvallisuudesta annettuihin määräyksiin. Ohjeet tulevat voimaan 1 päivänä tammikuuta

1985 ja koskevat rakentamistoimenpidettä, johon on haettu lupaa mainittuna päivänä tai sen

jälkeen.

Sovellettaessa ohjeita korjaus- tai kunnostustoimenpiteisiin on otettava huomioon, mitä

rakentamismääräyskokoelman yleisissä määräyksissä (A1)

Helsingissä 2 päivänä elokuuta 1984

Osastopäällikkö Olavi Syrjänen

Ylijohtaja

Vs. yli-insinööri Sulo Rahtu

1.1 Soveltamisala

1.2 Määritelmiä

2.1 Tulisijan vaatima tila

2.2 Tulisijan ja sen osien luokat

2.3 Suojaetäisyydet

2.4 Kevyt suojus

2.5 Polttoaineen säilyttäminen tulisijan läheisyydessä

3.1 Muurauskivet

3.2 Laastit

3.3 Valumassat

3.4 Metalliosat

4.1 Tulisijan perustus

4.2 Tulisijan muuraus

4.3 Tulisijan erillinen kuori

4.4 Liikuntasaumat

4.5 Tulisijan pinnoitus

4.6 Puhdistusluukut ja savupellit

4.7 Tulisijan liittäminen savuhormiin

1 Savilaasti

2 Puun oikea polttaminen

3 Lämpötilojen arviointi

4 Tulisijan käyttö, hoito ja huolto

4.1 Tulisijan käytön vaatima tila

4.2 Uuden tulisijan kuivatus ja lämmitys

4.3 Tulisijan hoito ja huolto

4.4 Tulisijan nuohous

5 Tulisijan kelpoisuuden toteaminen

Tulisijoja koskevat yleiset vaatimukset on esitetty Suomen rakentamismääräyskokoelman

rakenteellista paloturvallisuutta koskevien määräysten E1 kohdassa 3.13.1.

Nämä ohjeet koskevat kohdassa 1.2 määriteltyjä muurattuja tulisijoja.

Näiden ohjeiden liitteenä on opastavia tietoja, joiden tarkoituksena on helpottaa tulisijojen

suunnittelua ja rakentamista. Lisäksi niissä annetaan tietoa tulisijojen kelpoisuuden

toteamisesta sekä käytöstä.

Rakennukseen kuuluva tai sen ulkopuolella oleva laite, jossa poltetaan kiinteitä, nestemäisiä tai

kaasumaisia aineita ja joka on yhdistetty rakennuksen savuhormiin.

Pääasiassa muurauskivistä ja -laastista paikalla muurattu tulisija, jossa voi olla myös

tulenkestäviä valmisosia.

Tällaisia tulisijoja ovat mm. liedet, takat, uunit, leivinuunit.

Kuvassa 1 on esitetty muuratun tulisijan eri osien nimityksiä (Kuva 1).

Muurattavaksi tarkoitettu käsin käsiteltävää kokoa oleva muototarvike.

Pääraaka-aineena savea sisältävästä massasta polttamalla valmistettu keraaminen

muurauskivi.

Tavanomaista korkeampia lämpötiloja ja suuria lämpötilan vaihteluita kestävä, erityissavesta ja

lisäaineista polttamalla valmistettu keraaminen muurauskivi.

Sideaineiden, runkoaineiden, nesteen ja ilman seos. Laasti voi sisältää myös lisäaineita,

väriaineita ja täyteaineita.

Pääasiassa savivellistä ja hiekasta tehty laasti.

Tulitiilten muuraukseen tarkoitettu, huoneen lämpötilassa sitoutuva erityislaasti.

Tavanomaista korkeampia lämpötiloja ja lämpötilan vaihteluita kestävä, huoneen lämpötilassa

sitoutuva erityismassa.

Tulisijan osa, jolla tulisija liittyy savu- tai yhdyshormiin. Liitinhormeihin sovelletaan tulisijoja

koskevia määräyksiä ja ohjeita, mm. suojaetäisyysvaatimuksia.

Erillinen, savupiippuun kuulumaton tulisijan ja savupiipun välinen savuhormin osa.

Luokka, joka määräytyy tulisijan normaalilla lämmitystavalla saavutettavan pintalämpötilan

mukaan.

Numeroarvo, joka kuvaa materiaalin kykyä kestää suuria ja nopeita lämpötilan vaihteluita.

(Määritetään DIN 1068 mukaisella kokeella.)

Tulisija suunnitellaan ja rakennetaan siten, että se täyttää sille asetetut tehtävät eikä sen

käytöstä aiheudu palo- tai räjähdysvaaraa.

Tulisijalle varataan riittävä tila ottaen huomioon itse tulisijan vaatima tila sekä tulisijan

suojaetäisyyksien ja käytön ja huollon vaatima tila.

Tulisija sijoitetaan irti muista rakenteista siten, että estetään lämmön siirtyminen näihin. Tulisija

tai sen osa ei saa toimia rakennuksen kantavana osana. Siihen saa tukea vain enintään 4 m

korkean piipun.

Tulisija varustetaan puhdistusluukuilla siten, että se on kaikilta osiltaan puhdistettavissa.

Kuvassa 2 on esitetty ohjeellisia mittoja itse tulisijan vaatimasta tilasta.

Kuva 2. Eräiden muurattujen tulisijojen tilantarve edestä ja päältä katsottuna.

Tulisijat jaetaan niiden normaalilla lämmitystavalla saavutettavan pintalämpötilan perusteella

neljään luokkaan. Tulisijat ovat joko lämminpintaisia, kuumapintaisia, polttavapintaisia tai

hehkuvapintaisia. Tulisijojen eri osiin sovelletaan samaa luokitusperiaatetta.

Suojaetäisyydet palava-aineisiin rakennusosiin riippuvat tulisijojen ja niiden osien luokista.

Tulisijojen luokitus, suojaetäisyydet sekä esimerkkejä eri luokkiin kuuluvista tulisijoista ja niiden

osista on esitetty taulukossa 1.

Taulukko 1. Tulisijojen luokitus ja suojaetäisyydet

__________________________________________________________________________

Keskimääräinen lämpötila °C alle 80

Suojaetäisyys mm

- vaakasuunnassa 50 1)

- ylöspäin 150

- alaspäin

- 110 mm:n muuraus, joka ei rajoitu liekkeihin

- eristämättömät nuohousluukut, jotka sijaitsevat sellaisessa paikassa, etteivät liekit voi

niihin yltää (esim. yläpaloisen tulipesän alapuolella olevat luukut) (Kuva 4)

- tuhkaluukut

_________________________

1) Kohdassa 4.3 mainittu tulisijan erillinen muurattu kuori katsotaan kuuluvaksi

suojaetäisyyteen. Palava-aineisen rakennusosan ja kuoren väliin on kuitenkin jätettävä 5 - 15

mm:n liikuntasauma.

__________________________________________________________________________

Keskimääräinen lämpötila °C 80-140

Suojaetäisyys mm

- vaakasuunnassa 150

- ylöspäin 250

- alaspäin 50

Esimerkkejä luokista

- 110 mm:n muuraus tulipesää rajaamassa

- 55 mm:n muuraus, joka ei rajoitu liekkeihin

- uunien ja takkojen laet

- pienet lieskalevylliset suuluukut (leveys alle 300 mm) (Kuva 3)

- leivinuunien suuluukut

- nuohousluukut, jotka on eristetty vähintää 30 mm paksulla mineraalivillalla tai

vastaavasti eristävällä tarvikkeella ja joihin liekit voivat joskus yltää (esim. leivinuunin

yläosan luukut) (Kuva 4)

__________________________________________________________________________

Keskimääräinen lämpötila °C 140-350

Suojaetäisyys mm

- ylöspäin 600 4)

- alaspäin 250

Esimerkkejä luokista

- valurautaiset liesitasot

- suuluukut yleensä (Kuva 3)

- eristämättömät nuohousluukut, jotka sijaitsevat sellaisessa paikassa, että liekit voivat

niihin yltää (Kuva 4)

_________________________

2 ) Suojaetäisyytta voidaan pienentää 50% yksinkertaista ja 75% kaksinkertaista kevyttä

suojusta käytettäessä (kohta 2.4).

4) Valurautaisten liesitasojen suojaetäisyys on 1000 mm.

Keskimääräinen lämpötila °C 350-600

Suojaetäisyys mm

- ylöspäin 1200 3)

- alaspäin 1000 2)

Esimerkkejä luokista

- kiukaiden metalliset liitinhormit

- kaikki sellaiset tulisijan osat, jotka kuumenevat punahehkuisiksi

_________________________

2 ) Suojaetäisyytta voidaan pienentää 50% yksinkertaista ja 75% kaksinkertaista kevyttä

suojusta käytettäessä (kohta 2.4).

3 ) Suojaetäisyyttä voidaan pienentää 25% yksinkertaista ja 50% kaksinkertaista kevyttä

suojusta käytettäessä (kohta 2.4).

Kuvassa 3 on esitetty tulisijan suuluukkujen suojaetäisyydet tulisijan pinnan tasossa.

Kuva 3. Tulisijan suuluukkujen suojaetäisyydet tulisijan pinnan tasossa kun suuluukun leveys on

enintaan 300 mm ja yli 300 mm

Kuvassa 4 on esitetty tulisijan nuohousluukkujen suojaetäisyydet tulisijan pinnan tasossa.

Kuva 4. Tulisijan nuohousluukkuien suojaetäisyydet tulisijan pinnan tasossa

Suuluukuttomien tulisijojen, kuten avotakkojen, suojaetäisyys tulipesien edessä oleviin palava-aineisiin

rakennusosiin on 1500 mm. Etäisyys mitataan kuvan 5 esittämällä tavalla tulipesän

perältä ja/tai pohjalta.

Kuva 5. Suuluukuttomien tulisijojen kuten avotakkojen suojaetäisyyksiä

Yleensä tulisijan tai tulisijayhdistelmän eri osat edellyttävät erilaisia suojaetäisyyksiä.

Esimerkkejä erilaisten suojaetäisyyksien liittymisestä toisiinsa on esitetty kuvissa 3...6.

Kuva 6. Esimerkki erilaisten suojaetäisyyksien liittymisestä toisiinsa

Edellä esitettyjä suojaetäisyyksiä ei sovelleta tulipesien edessä olevaan palava-aineiseen

lattiaan. Lattia suojataan metallilevyllä, joka tiiviisti liittyy lattiaan ja tulisijaan tai palava-aineinen

lattianpäällyste korvataan palamattomalla.

Suuluukullisten tulipesien edessä suojattava alue ulotetaan vähintään 100 mm luukun

molemmille sivuille sekä vähintään 400 mm sen eteen.

Avoimien tulisijojen kohdalla suojattava alue ulotetaan vähintään 150 mm suuaukon sivuille ja

750 mm sen eteen tulipesän etureunasta mitattuna. Mikäli tulipesän syvyys on vähintään 750

mm tai tulipesän reunassa on vähintään 50 mm korkea vierintäeste, suojattavan alueen mitaksi

tulipesän edessä riittää 600 mm.

Taulukossa 1 mainittu yksinkertainen kevyt suojus voidaan tehdä vähintään 7 mm paksuisesta

palamattomasta kuituvahvisteisesta sementtilevystä tai vähintään 1 mm paksuisesta

metallilevystä, joka kiinnitetään riittävän tiheästi.

Taulukossa 1 mainittu kaksinkertainen suojus voidaan tehdä kahdesta edellä mainitusta levystä.

Levyt kiinnitetään taustaansa ja tarpeen mukaan toisiinsa esimerkiksi ruuveilla. Suojattavan

pinnan ja levyn väliin jätetään vähintään 30 mm tuuletusrako esimerkiksi putkiholkkeja välitukina

käyttäen.

Suojuksen tulee olla irti myös lattiasta ja katosta.

55 mm muuraus, joka on reunoiltaan avonainen ja irti suojattavasta pinnasta vähintään 30 mm,

vastaa yksinkertaista kevyttä suojusta. Suojattavasta pinnasta vastaavasti irti oleva 120 mm

muuraus vastaa kaksinkertaista kevyttä suojusta.

Tulisijan läheisyydessä säilytettävälle polttoaineelle tarkoitettu tila sijoitetaan siten, ettei

palovaaraa aiheudu.

Polttoainetilaa ei sijoiteta tulisijan päälle.

Polttoainetilan sijaitessa suuluukuttoman tulisijan sivulla erottava muuraus on vähintään 170

mm, kun tila on avoin ja tuulettuva sekä vähintään 230 mm, kun tila on suljettavissa.

Polttoainetilan sijaitessa suuluukuttoman tulisijan alla erottava muuraus on vähintään 110 mm,

kun tila on avoin ja tuulettuva ja vähintään 170 mm, kun tila on suljettavissa.

Suuluukullisissa tulisijoissa erottava muuraus on 40 mm edellä mainittuja mittoja paksumpi.

Muurauksen paksuus mitataan polttoainetilan sisäpinnasta tulipesän tai lähimmän poskikanavan

pintaan.

Muuratut tulisijat tehdään kohdissa 3 ja 4 mainituista tarvikkeista. Ohjeissa mainitsemattomia

tarvikkeita voidaan käyttää, mikäli niiden kelpoisuudesta esitetään rakennusluvan myöntävälle

viranomaiselle luotettava selvitys.

Tiilien puristuslujuuden tulee olla vähintään 15 MN/m 2 . Reikätiilien tiheyden tulee kuulua

vähintään luokkaan 1,3 (1175...1425 kg/m 3 ), täystiilien vähintään luokkaan 1,5 (1375...1625

kg/m 3 ) ja tulitiilien vähintään luokkaan 1,7 (1575...1825 kg/m 3 ). Tiilien käyryys ei saa ylittää 6

mm eivätkä tulitiilien mittapoikkeamat ±2% eikä muiden ±4%. Tulitiilien pirstoluvun tulee olla

vähintään 8, pehmenemislämpötilan (0,2 MN/m 2 kuormalla) vähintään 1000°C ja

sulamispisteen vähintään 1300°C.

Tulisijan runko muurataan poltetuista tiilistä. Hyvä lämmönvarauskyky saavutetaan käyttämällä

täystiiliä.

Tulipesä ja tulta vastaan olevat pinnat muurataan tulitiilistä. Esimerkiksi avotakkojen tulipesissä,

joissa lämpö tila ei nouse kovin korkeaksi, voidaan käyttää myös poltettuja täystiiliä muurattuna

lapepinta tuleen päin.

Tulisijan erillisen kuoren muuraukseen voidaan käyttää muitakin kuin edellä mainittuja

muurauskiviä.

Tulisijan runko muurataan erityisesti kyseessä olevaan tarkoitukseen valmistetulla, joustavalla

laastilla, jonka lämpölaajeneminen on sama kuin tiilen ja joka kestää rapautumatta korkeita

lämpötiloja ja savukaasujen syövyttävää vaikutusta.

Parhaiten soveltuva laasti on savilaasti. Saven tulee olla käyttötarkoitukseen soveltuvaa,

esimerkiksi tiilenvalmistuksessa käytettyä savea. Hiekan tulee olla hyvälaatuista, puhdasta

muuraushiekkaa, jonka suurin raekoko on 3 mm. Sopiva savivellin ja hiekan sekoitussuhde

tilavuusosina on 1:3 - 1:5. Koristemuurauksissa ja kohdissa, joissa tulisijaan tulee mekaanista

rasitusta, kuten suuluukkujen paino, lisätään savilaastiin sementtiä 10% laastin tilavuudesta.

Tulitiilet muurataan yleensä tulilaastilla. Laastina käytetään huoneen lämpötilassa sitoutuvaa ja

normaalin lujuutensa saavuttavaa laastia. Tulitiilien muuraukseen voidaan käyttää myös

savilaastia. Laastin tulee ohuita saumoja käytettäessä olla tavallista vetelämpää ja hiekan

suurin raekoko on 1 mm.

Tulisijan erillisen kuoren muuraukseen käytetään kyseisiin muurauskiviin parhaiten soveltuvaa

laastia.

Ohjeita savilaastin valmistamisesta on esitetty opastavissa tiedoissa.

Mikäli tulipesä ja -pinta tai niiden osa tehdään valamalla, käytetään huoneen lämpötilassa

sitoutuvaa ja normaalin lujuutensa saavuttavaa tulenkestävää valumassaa, jonka ominaisuudet

vastaavat tulitiilille ja -laasteille asetettuja lämmönkestävyysvaatimuksia.

Tulisijan metalliosiin ei saa valmistusvaiheessa jäädä muodonmuutoksia aiheuttavia jännityksiä.

Lämmönkestävyyden tulee olla hyvä eivätkä lämpötilan vaihtelut saa aiheuttaa pysyviä

muodonmuutoksia. Metalliosien tulee kestää hyvin kosteutta ja savukaasujen syövyttävää

vaikutusta. Edellä mainitut vaatimukset täyttää esimerkiksi valurauta.

Sidelankana tulisijoissa käytetään 2 - 4 mm vahvuista hehkutettua rautalankaa.

Muurattu tulisija perustetaan kiviaineisen, liikkumattoman perustuksen varaan siten, että tulisija

on riittävän vakaa. Perustuksen on kestettävä tulisijan paino ja estettävä siihen liittyvien

rakennusosien lämpötilan liiallinen nousu.

Tulisijan perustuksen tukeutuessa maapohjaan suojataan perustus roudan vaikutuksilta.

Perustuksen päälle tuleva rakenne eristetään riittävällä kosteus- tai vesieristyksellä, joka kestää

myös tulisijasta tulevan lämpörasituksen. Perustus lämmöneristetään tarvittaessa siten, ettei se

muodosta kylmäsiltaa.

Tulisija voidaan rakentaa myös palamattoman ala- tai välipohjan päälle, mikäli rakennusosa

mitoitetaan kestämään tulisijan paino ja rakennusosan haitallinen lämpeneminen estetään.

Tulisijan rungon paksuus on yleensä vähintään 110 mm. Tulisijan runko voi olla tätä ohuempi,

mikäli tulisija varustetaan joko erillisellä muuratulla kuorella (kohta 4.4) tai pellitetään. Tällöin

tulisijan rungon paksuus on vähintään 55 mm.

Tulisijan runko muurataan yleensä vähintään 1/3-kiven juoksulimityksellä 10 - 13 mm saumoin.

Käytettäessä avosaumaa, syvyys noin 15 mm, jälkisaumaus tehdään kylmillään olevaan

tulisijaan jälkisaumauslaastilla, kun tulisijan laastien ja valumassojen on annettu riittävästi

kuivua ja tulisijaa on kerran varovasti lämmitetty. Täyteen saumaan muurattaessa saumat

tiivistetään huolellisesti saumaraudalla.

Rungon lujuutta voidaan lisätä sijoittamalla muurauksen vaakasaumojen keskikohdalle

hehkutettu sidelanka. Tällainen vahvistus on hyvä tehdä tulipesän ylä- ja alareunan kohdalla

pari muurauskerrosta tulisijan laen alapuolella, rungon nurkissa sekä aina silloin, kun

pystysauman korkeus on yli kaksi lapekivikerrosta.

Tulipesä ja tulipinnat muurataan yleensä juoksulimityksellä 1,5 - 3 mm saumoin. Tulipesä ja

tulipinnat suurimassaisissa tulisijoissa kuten takka- tai leivinuuneissa, joissa voidaan polttaa

kerralla 5 -10 kg puuta, muurataan lapekivimuurauksena vähintään 1/3-kiven juoksulimityksellä.

Tulipesä tai sen osa voidaan tehdä myös tulenkestävästä valumassasta. Valumassaa ei saa

raudoittaa. Työ tehdään noudattaen massan valmistajan antamia ohjeita.

Tulisijan sisäpinnat pyöristetään, tiivistetään, tasoitetaan ja puhdistetaan huolellisesti palo- ja

savukaasujen esteettömän virtauksen varmistamiseksi.

Avotakoissa, joissa lämpötilat säilyvät alhaisina, voidaan käyttää muitakin kuin edellä mainittuja

muuraustapoja.

Mikäli tulisijan lämmönluovutusaikaa halutaan pidentää, pintalämpötilaa alentaa ja pinnoituksen

ehjänä säilyminen varmistaa, voidaan tulisija varustaa erillisellä muuratulla kuorella. Kuori

irrotetaan itse tulisijasta liikuntasaumalla, joka täytetään esimerkiksi 5 - 10 mm paksuisella

kovalla palamattomalla mineraalivillalevyllä. Kuoren limitykselle ei aseteta rajoituksia. Kuoren

tulee olla riittävän luja ja itsensä kantava.

Tulisijan eri osien sekä tulisijan ja sen viereisten rakennusosien lämpeneminen ja

lämpölaajeneminen on erilaista. Tulisijan sisäosat kuumenevat ja laajenevat nopeammin kuin

sen ulommat osat. Metalliosien lämpölaajeneminen on suurempi kuin muurauksen. Tulisijaa

lämmitettäessä se lämpölaajenemisen johdosta liikkuu viereisiin rakennusosiin nähden. Tämän

vuoksi sekä tulisijan eri osat että tulisija ja sen viereiset rakennusosat erotetaan toisistaan

liikuntasaumoin. Liikuntasaumoja käytetään kuvassa 7 osoitettujen kohtien mukaisesti (1)

tulisijan sisäosan ja rungon, (2) tulisijan rungon ja kuoren, (3) tulisijan muurauksen ja

metalliosien, (4) tulisijan ja savupiipun (ei yhdyshormin alaliittymän kohdalla), (4) eri tulisijojen

sekä (5) tulisijan ja seinän välissä.

Kuva 7. Liikuntasaumojen käyttö (1) tulisijan sisäosan ja rungon, (2) tulisijan rungon ja kuoren,

(3) muurauksen ja metalliosien, (4) tulisijan ja savupiipun sekä eri tulisijojen sekä (5) tulisijan ja

seinän välissä

Kahden muurauksen välinen liikuntasauma tehdään jättämällä muurausten väliin 5 - 15 mm levyinen rako, joka täytetään esimerkiksi mineraalivillalla.

Muurauksen ja metalliosan välinen liikuntasauma tehdään jättämällä niiden väliin 2 - 5 mm rako,

joka tiivistetään esimerkiksi erityiskuidulla tai palamattomalla mineraalivillalla.

Tukiterästen kohdalla liikuntasauma voidaan tehdä esimerkiksi siten, että teräs kääritään

eristyskuitukankaaseen ja muurataan paikoilleen.

Tulisijan erillinen muurattu kuori voidaan esimerkiksi maalata, rapata tai laatoittaa.

Mikäli tulisijassa ei ole erillistä muurattua kuorta, tulisija voidaan pellittää, maalata tai rapata.

Maalin väri- ja sideaineiden tulee tällöin olla kuumuutta kestäviä. Noin 2 mm paksuinen

ohutrappaus tehdään ainakin kertaalleen lämmitettyyn, jäähtyneeseen tulisijaan

sementtilaastilla. Mikäli tulisija säilyy hyvin tasalämpöisenä eikä ole mistään kohdin kovin

kuuma, voidaan se myös rapata. Tällöin lämpimään ja kasteltuun pintaan tehdään

kalkkisementtilaastilla pohjarappaus, jonka päälle tulee tasoitus- ja/tai pintarappaus.

Nuohoukseen tarkoitetut puhdistusluukut sijoitetaan siten, että tulisija on kaikilta osiltaan

puhdistettavissa yleisesti käytössä olevin nuohousvälinein ja luukkujen edessä on vähintään

600 mm vapaata tilaa. Pienin puhdistusluukun koko on 65 x 130 mm 2 .

Yleisimmät tulisijoissa käytettävät savupeltityypit ovat liukupelti ja kääntöpelti (Kuva 10).

Kuva 10. Yleisimmät tulisijoissa käytettävät savupeltityypit ovat liukupelti ja kääntöpelti

Liukupelti on voitava irrottaa puhdistusta varten. Mikäli liukupelti joudutaan asentamaan

pystysuoraan tai vinoon asentoon, on syytä loveta pellin alareunan ulkonurkka ja tarvittaessa

myös katkaista kehyksen alareuna pellin tiiviin sulkeutumisen varmistamiseksi.

Nuohouksen helpottamiseksi ja riittävän toimivuuden takaamiseksi kääntöpelti saranoidaan 20 -30

mm etäisyydestä toisesta reunasta ja asennetaan siten, että pelti aukeaa savukaasujen

tulosuuntaan.

Muuratut tulisijat liitetään savuhormiin yleensä alaosastaan. Tulisija ja savuhormi muurataan

yhtenäiseksi alaliittymän yläpuolelle kahden muurauskerroksen verran. Joissakin tulisijoissa,

kuten takkauuneissa, liittymä on myös yläosassa. Koska tulisija ja savuhormi liikkuvat eri

tavalla, varmistetaan yläliittymän tiiviys esimerkiksi metalliputkella, johon voidaan liittää myös

tulisijan savupelti. Putken ja muurauksen välinen lämpöliike tehdään mahdolliseksi jättämällä

näiden väliin 5 -10 mm rako, joka tiivistetään esimerkiksi eristyskuidulla tai palamattomalla mineraalivillalla (Kuva 11).

Kuva 11. Muuratun tulisijan yläliittymän rakenne-esimerkki

Elleivät paikalliset luonnonolosuhteet, piipun korkeus, tulisijan rakenne tai vastaavanlaiset syyt

edellytä muuta, yhdistetään muuratut tulisijat yleensä kiven (noin 140 x 270 mm 2 ) tai puolen

kiven (noin 140 x 140 mm 2 ) hormiin. Avotakka vaatii koko kiven tai sitä suuremman hormin.

Koko kiven hormi on sopiva takkauuneille, kookkaimmille lämmitysuuneille ja leivinuuneille.

Pienet lämmitysuunit ja leivinuunit sekä liedet toimivat hyvin puolen kiven hormilla. Ilmahormit

ovat yleensä puolen kiven hormeja.

Liite

Seuraavassa annetaan varsinaisten ohjeiden lisäksi eräitä muurattujen tulisijojen

rakentamiseen, sijoitukseen, käyttöön, hoitoon ja huoltoon sekä kelpoisuuden toteamiseen

liittyviä neuvoja.

Savilaasti voidaan ostaa valmiina kuivasekoitteena tai valmistaa itse.

Savilaasti valmistetaan liottamalla lihavaa eli hyvin hienorakeista, sitkeää, humusaineetonta

savea veteen ja sekoittamalla ne huolellisesti velliksi. Savivellistä tehdään niin sakeaa, että

tulitikku pysyy siinä pystyssä. Sekoittamista helpottaa vähäinen mäntynestesaippuan lisäys.

Liiallinen sekoittaminen voi paakkuunnuttaa saven. Savivelliin sekoitetaan puhdasta seulottua

hiekkaa tilavuussuhteessa 1:3 - 1:5 (savivelli:hiekka). Hiekassa ei saa olla yli 3 mm läpimittaisia

rakeita. Tulitiilien muuraukseen käytettävästä savilaastista tehdään tavallista vetelämpää ja

hiekan suurin raekoko on tällöin 1 mm.

Mikäli savi on laihaa (hiekkapitoista), saadaan laasti jäykemmäksi lisäämällä savivelliin 3 - 8

litraa sementtiä 100 laastilitraa kohti, jolloin sementti sekoitetaan ensin pieneen määrään vettä.

Sementin sekainen savilaasti on käytettävä 2 - 3 tunnin kuluessa.

Puu on kiinteän ja kaasumaisen polttoaineen yhdistelmä, jossa on haihtuvia aineita 80 - 90 % ja

kiinteitä aineita 10 - 20 %. Ensimmäiset kaasut haihtuvat puusta jo alle 200°C:ssa, viimeiset

vasta lähes 800°C:ssa. Suurimmaksi osaksi hiiltä oleva kiintoaines syttyy palamaan noin

550°C:ssa.

Puun oikea polttaminen vaatii varsin korkeita lämpötiloja. Jos tulisijan läpi virtaavan ilman ja

siihen sekoittuvien palavien kaasujen lämpötila tulipesässä ylittää 880°C, ei savukaasuihin enää

yleensä jää palamiskykyisiä, nokeavia, pikeäviä, tervaavia tai happamia aineita. Mitä

alhaisemmaksi edellä mainittua lämpötilaa palamislämpötila jää, sitä enemmän puun

polttamisesta syntyy tervoja. Eniten tervoja muodostuu 400 - 600°C:ssa. Kun puu palaa oikein,

on savukaasuissa esiintyvien syövyttävien yhdisteiden määrä myös hyvin alhainen. Savukaasut

sisältävät tällöin lähinnä vain vettä ja hiilidioksidia.

Korkean palamislämpötilan saavuttaminen edellyttää riittävän palamisilman saantia sekä

huonetilaan että tulipesään.

Teoreettisesti puu tarvitsee palaessaan ilmaa noin 3,7 m 3 puukiloa kohti. Käytännössä

palamisen ilmakerroin on suuluukullisissa tulisijoissa 2 - 2,5 eli ilmaa kuluu 7,5 - 10 m 3 puukiloa

kohti. Suuluukuttomissa tulisijoissa kuten avotakoissa ilmakerroin on 10 - 30 eli ilmaa kuluu 40 -110

m 3 puukiloa kohti.

Tulipesän ja liekin lämpötilaa voi arvioida niiden lähettämän valon värin perusteella seuraavan

taulukon avulla.

_________________________________________

Hehkuväri Lämpötila

°C

Pimeässä punoittava 500

Punaisen ruskea 600

Tumman punainen 650

Tumman karpalonpunainen 700

Karpalonpunainen 750

Vaalean karpalonpunainen 800

Keltaisen punainen 900

Vaalean keltainen 1000

Valkoinen 1100

Kirkkaan valkoinen 1200

Häikäisevä 1300

_________________________________________

Suuri osa tulisijojen ja hormien vaurioista ja niistä alkunsa saaneista tulipaloista aiheutuu

tulisijojen väärästä käytöstä. Seuraavassa annetaan ohjeita tulisijojen sijoituksesta, käyttöön

otosta, hoidosta ja huollosta.

4.1 Tulisijan käytön vaatima tila

Tulisijan käytön ja huollon vaatima tila on syytä ottaa huomioon jo tulisijan paikkaa mietittäessä.

Tulipesää hoitava henkilö tarvitsee tulisijan edessä tilaa vähintään 1100 mm sekä leveyttä

vähintään 1000 mm. Leivinuunin edessä on syytä olla vapaata tilaa vähintään 2000 mm ja sen

sivuilla riittävästi laskutilaa.

4.2 Uuden tulisijan kuivatus ja lämmitys

Tulisija jätetään muurauksen jälkeen pellit ja suuluukut avoimina kuivumaan 1 - 2 viikon ajaksi.

Apuna kuivatuksessa voidaan käyttää myös lämpöpuhallinta. Kuivatusjakson lopulla voidaan

tulisijaan tehdä jo pieni tuli, jota päivittäin vähitellen suurennetaan. Pellit jätetään auki

lämmitysten jälkeen.

Muuratuissa tulisijoissa oleva kosteus haittaa tulisijan vetoa, joten lopullisen käsityksen tulisijan

toimivuudesta saa vasta kuivatusjakson päätyttyä.

Yleisin virhe uuden tulisijan käyttöön otossa tehdään siinä, että kuivumista koetetaan jouduttaa

tulisijaa rajusti lämmittämällä. Liian kova ja äkillinen lämmitys voi aiheuttaa tulisijan

vaurioitumisen. Varovaisuutta on noudatettava myös kauan kylmillään ollutta tulisijaa

lämmitettäessä.

4.3 Tulisijan hoito ja huolto

Tulisijan yleisin hoitotoimenpide on tuhkan poistaminen. Ennen tulisijan sytyttämistä tarkistetaan

tuhkan määrä ja tarvittaessa tuhka poistetaan. Liika tuhka voi esimerkiksi estää palamisilmaa

jäähdyttämästä arinaa, joka tällöin helposti vääntyy pilalle. Tuhka poistetaan ja varastoidaan

siten, ettei aiheuteta tulipalon vaaraa. Kiinteistöihin suositellaan hankittavaksi palamaton,

kannellinen tuhka-astia.

Kun esimerkiksi kesämokin tulisija jätetään talveksi kylmilleen, tehdään seuraavat

huoltotoimenpiteet. Tuhkat ja metallipintoihin karstautunut piki poistetaan. Tulisijan metalliosat voidellaan

suolattomalla elintarvikerasvalla. Mikäli rakennus jätetään kylmilleen, avataan pellit ja peitetään

piippu siten, että sade ja lumi eivät pääse sinne, mutta ilma pääsee piipussa vaihtumaan.

Kun tulisija ja piippu on jätetty kylmilleen asiallisesti suojattuina, on niiden uudelleen käyttöön

otto helppoa. Piipun suojus poistetaan ja tulisijan lämmitys aloitetaan varovasti.

4.4 Tulisijan nuohous

Tulisijat ja savuhormit nuohotaan sisäasiainministeriön nuohouksesta antaman päätöksen

(785/654/83, 21.6.1983) mukaisesti nuohoojan toimesta. Tällöin nuohotaan tulisija ja savuhormi

lisälaitteineen sekä liitin- ja yhdyshormi, puhdistetaan savupellit ja tarkistetaan niiden toiminta

sekä poistetaan kertynyt jäte ja tuhka. Lisäksi nuohooja tarkastaa nuohouksen yhteydessä

tulisijojen ja savuhormien kunnon.

Tulisija ja savuhormi on nokipalon jälkeen aina nuohottava ja tarkastettava. Tätä varten on

välittömästi otettava yhteys nuohoojaan.

Tulisijan tiiviys voidaan selvittää esimerkiksi seuraavalla tavalla. Tulisijaa lämmitetään sen

normaalilla käyttötavalla, kunnes hormi on lämmennyt ja vetää hyvin. Tämän jälkeen tulisijassa

poltetaan jotakin voimakkaasti savuavaa ainetta, kuten aaltopahvia tai tuohta. Kun savua

muodostuu runsaasti, tukitaan hormin yläpää muutamaksi kymmeneksi sekunniksi ja

tarkkaillaan, tunkeutuuko savua tulisijan seinämien, liitosten tai luukkujen läpi. Jos tulisijan tai

sen jonkin osan tiiviys ei ole riittävä, ne tiivistetään tai tulisijalle asetetaan käyttörajoituksia.

Tulisijan pintalämpötilat voidaan selvittää esimerkiksi seuraavalla tavalla. Tulisijaa lämmitetään

sen normaalilla käyttötavalla. Pintalämpötilat mitataan liian kuumiksi epäillyistä kohdista. Jos

lämpötilat ovat liian korkeat, tulisija lisäeristetään tai sille asetetaan keskimääräisiä

pintalämpötiloja vastaavan luokan mukaiset suojaetäisyysvaatimukset.

Mikäli on aihetta epäillä tulisijan korroosionkestävyyttä, voidaan tulisijalle antaa 1 - 2 vuoden

pituinen koekäyttöaika, jonka jälkeen tehdään lopullinen tarkastus. Jos korroosionkestävyys ei

ole riittävä, rakenne suojataan, korjataan tai uusitaan.

Mikäli on aihetta epäillä tulisijaan käytetyn sopimattomia tarvikkeita tai työtapoja, esimerkiksi

hilseilevää tai haurasta metallia tai liian lujaa laastia, lämmitetään tulisijaa kuivilla puilla

ilmansäätöluukut avoimina vähintään vuorokauden välein 1 - 2 tuntia kerrallaan. Mikäli halkeilua

tai rapautumista esiintyy, rakenne suojataan, korjataan tai uusitaan.

Mikäli edellä mainituilla kokeilla ei saada riittävää tai hyväksyttävää näyttöä tutkittavasta

asiasta, testataan tulisija Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen toimesta tai sen ohjeita ja

koemenetelmiä noudattaen.